Eduskunnalle
Hallitus kasvatti yli 3-vuotiaiden lasten päivähoidon ryhmäkokoja, mikä heikentää varhaiskasvatuksen laatua merkittävästi. Ryhmäkokojen kasvattaminen vaarantaa varhaiskasvatuksen tavoitteet monipuolisen pedagogisen toiminnan toteuttamisesta, pysyvistä vuorovaikutussuhteista, lapsen yksilöllisen tuen tarpeen tunnistamisesta sekä turvallisesta ja terveellisestä varhaiskasvatusympäristöstä.
Lasten lisäksi ryhmäkokojen kasvattaminen kuormittaa kohtuuttomasti päiväkotien henkilökuntaa. Henkilöstö on jo ennen ryhmäkokojen kasvattamista ollut äärirajoilla. Opetus- ja kulttuuriministeriön vielä julkaisemattoman selvityksen mukaan lastentarhanopettajista yli 40 prosenttia harkitsee vaihtavansa alaa. Kaikesta varhaiskasvatuksen henkilöstöstä kolmannes harkitsee alan vaihtoa. Merkittävin syy on huono palkkaus, mutta toiseksi yleisin syy on työn henkinen ja fyysinen raskaus. Ryhmäkokojen kasvattaminen pahentaa päiväkoteja pitkään vaivannutta työvoimapulaa ja varhaiskasvatuksen henkilöstön siirtymistä muihin työtehtäviin. Hallituksen lisärahoitus yliopistolliseen lastentarhanopettajakoulutukseen ei auta, jos valmistuvat opettajat eivät pysy alalla kuormittavaksi koetun työn vuoksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 16 000 000 euroa momentille
varhaiskasvatuksen hoitajamitoituksen parantamiseen.
29.10.30