PERUSTELUT
Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 122/2018 vp.
Esityksessä ehdotetaan, että asevelvollisuutta suorittaessaan vammautuneella ja kuolleen lähiomaisilla olisi oikeus uuteen lisäkorvaukseen. Varusmiehellä olisi oikeus saada lisäkorvauksena sotilastapaturmalain mukaisen tai palvelussairautena korvattavan vamman tai sairauden aiheuttamasta pysyvästä haitasta kertakorvaus, jonka suuruus olisi enimmillään 210 000 euroa. Varusmiespalveluksessa sotilastapaturman tai palvelussairauden seurauksena kuolleen lähiomaisilla olisi oikeus henkivakuutusluontoiseen kertakorvaukseen, jonka suuruus edunjättäjän puolisolle olisi 200 000 euroa ja edunjättäjän lapselle 40 000 euroa. Jos kuolleella varusmiehellä ei olisi puolisoa tai lasta, hänen vanhemmillaan olisi oikeus saada kertakorvauksena 20 000 euroa.
Säännökset koskisivat myös vapaaehtoista varusmiespalvelusta suorittavaa naista sekä siviilipalvelusta suorittavaa. Esitys liittyy valtion vuoden 2019 talousarvioon ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019, ja niitä sovellettaisiin vahinkotapahtumiin, jotka sattuvat lain tultua voimaan.
Kriisinhallinnassa palvelevien vakuutusturvaa parannettiin lainsäädännöllä 1.1.2017. On perusteltua, että nyt 1.1.2019 voimaan tulevaa lakia sovellettaisiin taannehtivasti kriisinhallinnassa toimivien vakuutusturvan parantamiseen oikeuttavan lain voimaantulon päivämäärään 1.1.2017 saakka. Tällä rinnakkaislakialoitteella esitämme, että nyt käsittelyssä olevaan HE:hen 122/2018 vp lisätään tähän liittyvät muutokset. Olen tehnyt asiasta myös talousarvioaloitteen, jolla esitetään resursseja taannehtiviin korvauksiin. Tein asiasta myös toimenpidealoitteen, jonka tämä lakialoitteeni nyt korvaa.
Lokakuussa 2017 Uudellamaalla Raaseporissa tapahtui onnettomuus, jossa VR:n kiskobussi ja puolustusvoimien maastokuorma-auto törmäsivät toisiinsa. Onnettomuudessa menehtyi kolme varusmiestä ja moni varusmies loukkaantui vakavasti. Varuskunnissa on voinut tapahtua myös muita onnettomuuksia 1.1.2017 jälkeen. Tällä rinnakkaislakialoitteella tuodaan onnettomuuksissa uhreina olleet henkilöt ja heidän edunsaajansa lain piiriin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annettuun lakiin (1521/2016) uusi 11 a § seuraavasti:
11 a §
(Kuten HE 122/2018 vp)
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.
Ennen tämän lain voimaantuloa sattuneista vahinkotapahtumista maksettaviin korvauksiin sovelletaan vahinkotapahtuman hetkellä voimassa olleita säännöksiä. Vahinkotapahtumiin, jotka ovat tapahtuneet 1.1.2017 jälkeen sovelletaan kuitenkin tämän lain säännöksiä.
2.
Laki
asevelvollisen kuoltua suoritettavasta taloudellisesta tuesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan asevelvollisen kuoltua suoritettavasta taloudellisesta tuesta annetun lain (1309/1994) 1 §, 2 §:n 2 ja 3 momentti sekä 3 §, sellaisina kuin niistä ovat 1 § osaksi laissa 1450/2007 ja 2 §:n 3 momentti laissa 1450/2007, ja
lisätään lakiin uusi 3 a ja 3 b § seuraavasti:
1—3, 3 a ja 3 b §
(Kuten HE 122/2018 vp)
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.
Ennen tämän lain voimaantuloa sattuneista kuolemantapauksista maksettavaan tukeen ja korvaukseen sovelletaan kuolemantapauksen sattuessa voimassa olleita säännöksiä. Kuolemantapauksiin, jotka ovat tapahtuneet 1.1.2017 jälkeen sovelletaan kuitenkin tämän lain säännöksiä.