Eduskunnalle
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan 44 400 ihmistä joutuu pakenemaan kodistaan joka päivä ja pakolaisten lukumäärä on noussut 68,5 miljoonaan. Pakolaisista noin puolet on lapsia, ja monet heistä joutuvat asumaan suurimman osan lapsuudestaan leireillä lapsille soveltumattomissa, epäinhimillisissä oloissa. Suurimmat pakolaisten vastaanottajamaat vuonna 2018 ovat Turkki (3,5 miljoonaa), Pakistan (1,4 miljoonaa), Uganda (1,4 miljoonaa), Iran (1 miljoona) ja Libanon (1 miljoona). 85 prosenttia kaikista maailman pakolaisista on kehitysmaissa.
Pakolaispolitiikan on perustuttava inhimillisyyteen ja ihmisoikeuksien suojeluun. Ketään ei saa pakottaa elämään turvattomuudessa ja kurjuudessa. Pakolaiskiintiön korottaminen on hyvä tapa auttaa suunnitelmallisesti vaikeassa asemassa olevia ihmisiä. Haluamme pakolaiskiintiötä korotettavan kunnolla ja asteittain pitkällä aikavälillä. Tämän vuoksi Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa, että vuoden 2019 pakolaiskiintiötä korotetaan 750 pakolaisesta 2 500 pakolaiseen. Vastuumme maailman pakolaisten suojelusta olisi edelleen pieni verrattuna moniin muihin maihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 3 200 000 euroa momentille
pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon pakolaiskiintiön korottamiseksi 750 pakolaisesta 2 500 pakolaiseen.
26.40.21