Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

LTA 49/2018 vp — Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kuntakokeilun jatkamiseen (5 000 000 euroa) — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  LTA 49/2018 vp
LTA 49/2018 vpRahoitusaloite

Lisätalousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kuntakokeilun jatkamiseen (5 000 000 euroa)

Asian kulku

Asiakirjan sisältö1 825 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Eduskunnalle

Hallituksen kuntakokeilut päättyvät, vaikka lain valmistelun yhteydessä jo tiedettiin kokeiluajan olevan lyhyt sekä näköpiirissä oli jo, että mahdollinen maakuntauudistuksen voimaantulon aikataulu oli ylioptimistinen. Nyt tiedetään, että maakunnat ovat toiminnassa aikaisintaan 1.1.2020. Aikaväli on siis pitkä ennen kuin maakunnat toimivat. Kuntakokeiluissa on saavutettu rohkaisevia tuloksia — etenkin Pirkanmaalla, johon pelkästään Tampereen kaupunki investoi 10 miljoonaa euroa.

Työttömien haastattelut kasvokkain, ilman ryhmähaastatteluja ovat avainasemassa onnistuneessa polussa takaisin työelämään. Etenkin kun hallituksen lupaamat haastattelut näyttävät kuihtuneen usein nettiyhteydellä työttömän itse itselleen laatimaksi työllistymissuunnitelmaksi. Tämä ei ole oikeaa työvoimapolitiikkaa, etenkään vähänkään vaikeammin työllistyvien kohdalla — saati henkilöillä, joilla ei ole mahdollisuutta nettiyhteyden käyttöön.

Eduskunnassa käsittelyssä olevat sote- ja maakuntalait eivät mitenkään takaa, että kuntien nykyään noin yhden miljardin euron panostus työllisyyden hoitoon säilyisi uudessa hallituksen ajamassa valtion aluehallinnon uudistuksessa. Eli rahoitus työllisyyteen tulee vähenemään.

Asiaa ei helpota mitenkään tuon rahoitusvajeen lisäksi pitkä siirtymäaika alueilla, joilla kokeilut ovat saavuttaneet hyviä tuloksia. Selvä tarve on niiden jatkamiselle, ettei alueilla jouduta esimerkiksi irtisanomaan kokeiluihin siirtyneitä kokeneita TE-toimistojen työntekijöitä. Siksi määrärahan lisäys tulee kohdistaa kuntien ja TE-toimistojen toimintamenoihin. Kokeilukulttuuria ei pidä käyttää työntekijöiden piilosaneerauksena itse työttömiksi tai alan palveluja tarjoaviksi pakkoyrittäjiksi.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille
kuntakokeilun jatkamiseen.
32.30.01

Allekirjoittajat

Timo HarakkaEnsimmäinen allekirjoittaja
Timo Harakka
Kansanedustaja · Jätetty 12.11.2018 · Helsinki
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 20.19·varmenna teksti