Eduskunnan puhemiehelle
Sosiaalialan työpaikoilla on jo pitkään kärsitty kovasta työvoimapulasta. Tämä on johtanut siihen, että tätä vajetta on alettu paikkaamaan kouluttamattomalla henkilöstöllä. Lisäksi on todettu, että osa työnantajista yrittää virheellisesti osoittaa henkilöstömitoituksen riittäväksi. Oikea henkilöstömitoitus on asiakas- ja työturvallisuuden edellytys.
SuPerin mukaan esille on tullut esimerkiksi, että työvuorolistoilla saattaa olla henkilöitä, ns. haamuhoitajia, jotka eivät enää työskentele ko. työpaikassa tai listoilla on keksittyjä nimiä. Työntekijöillä on mahdollisuus puuttua tällaiseen toimintaan siten, että he tekevät työpaikoillaan sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoituksen riittämättömästä henkilöstömäärästä. Ilmoitus on tehtävä työnantajalle, jonka tulee korjata epäkohta ja ilmoittaa asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle.
Pelättävissä on, että työntekijöihin, jotka ovat tehneet lainmukaisen ilmoituksen, on kohdistunut vastatoimia työnantajalta. Nämä vastatoimet ovat olleet esimerkiksi varoituksia tai työvuorojen muutoksia epäedullisemmiksi. Ilmoituksen tekemisestä on seurannut myös ansionmenetyksiä.
Ongelma korostuu entisestään siksi, että työnantaja valvoo itse itseään omavalvonnan avulla. Valvova viranomainen ei tällä hetkellä pysty tekemään riittävää valvontaa työpaikoilla, koska resurssit ovat puutteellisia. Tästä syystä valvonta on lähes kokonaan omavalvonnan varassa.
Lainsäädäntö on puutteellista, koska laissa ei ole määritelty sanktioita työnantajalle, joka kohdistaa vastatoimia ilmoituksen tekijään. SuPer kannustaa työntekijöitä ilmoittamaan kirjallisesti mahdollisista "haamuhoitajista" tai muista epäkohdista työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle, ja jos asiaan ei tule korjausta, aluehallintovaranomaisille. Tarkoituksena on, että työnantajat palkkaavat riittävästi henkilökuntaa eivätkä kikkaile väärillä henkilöstömitoituksilla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä lainsäädännön muuttamiseksi siten, että työnantajalle määrätään sanktioita, mikäli hän kohdistaa vastatoimia työntekijään, joka tekee sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoituksen riittämättömästä henkilöstömäärästä, ja että valvontaviranomaisille lisätään resursseja tarkempaan valvontaan sosiaalialan työpaikkojen toiminnassa?