Eduskunnan puhemiehelle
Laki ja asetus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta tulivat voimaan 1.1.2015. Alueilla on sovittava kesäkuun 2015 loppuun mennessä TYP-verkostojen johtoryhmistä, joihin kaikki Manner-Suomen kunnat liittyvät. Johtoryhmät valmistelevat yhteispalvelua koskevat sopimukset, joiden pohjalta toiminta organisoidaan, ja toiminta käynnistyy viimeistään vuoden 2016 alussa. Uuden lain mukainen TYP-toiminta voi kuitenkin käynnistyä heti, kun johtoryhmä on nimetty ja toimintaa koskeva sopimus on hyväksytty.
Työhallinnon, kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä Kelan moniammatillinen palvelukonsepti on parantanut vaikeimmin työllistyvien palvelua ja ohjannut toimintaa kohti yhden toimiston periaatetta. Palvelukonsepti on vähentänyt asiakkaiden juoksuttamista luukulta luukulle.
Tämän vuoksi eduskunta sääti lain, joka valtakunnallistaa TYP-verkoston ja tekee siitä vakituisen lakisääteisen toiminnon. Nyt koko idea uhkaa tuhoutua. Koko TYP-toiminnan idea on ollut, että yhteinen tila ohjaa yhteiseen toimintaan.
Kesäkuussa työ- ja elinkeinoministeriön Keha-keskuksesta on lähtenyt ohjauskirje, joka edellyttää nykyisten työvoiman palvelukeskusten sanovan irti vuokrasopimuksensa säästösyistä, ja henkilöstöä ohjataan TE-toimistojen tiloihin.
Säästöt ovat ymmärrettäviä, ja tilakuluilla voidaan saada järkevää säästöä. TYP-toimintojen kohdalla työhallinnon virkailijoiden ja ammattiosaamisen irrottaminen yhteisestä fyysisestä tilasta vie kuitenkin ojasta allikkoon. Koko toiminta-ajatus vaarantuu.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus turvaa aidon moniammatillisen yhteistyön työttöminä oleville ihmisille, mitä laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta edellyttää?