Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunta hyväksyi vastikään lakialoitteen sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta. Esityksellä sotilasvammalakia muutettiin siten, että vuosien 1939—1945 sotien johdosta vahingoittuneille tai sairastuneille, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on vähintään 10 prosenttia, voidaan korvata laitoksessa annettu huolto tai osa-aikainen huolto myös silloin, kun sen tarve johtuu muusta kuin korvatusta vammasta tai sairaudesta. Ennen muutosta kyseinen haitta-asteraja oli vähintään 20 prosenttia. Esityksellä siis laajennetaan Valtiokonttorin kustantamaan laitoksessa annettuun huoltoon oikeutettujen sotainvalidien joukkoa.
Sotainvalideja oli vuoden 2018 alussa noin 1 500, joista 29 prosenttia oli laitoksessa annetun huollon piirissä ennen haitta-asterajan laskemista. Arvio lisäkustannuksista nykyiseen verrattuna riippuu siitä, kuinka moni laitokseen siirtyvistä on käyttänyt kunnallisia avopalveluja.
Lakimuutoksen hyväksymisessä oli kyse inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, sillä kiitollisuudenvelkamme näille ihmisille on mittaamaton. Lainsäädännössä on kuitenkin edelleen se puute, että sotainvalidi voi valita asuinpaikkansa vain sellaisten laitosten joukosta, jotka Valtiokonttori on kilpailuttanut tai joista kunta ostaa laitoshoitoa, mukaan lukien varsinaisten kunnallisten laitosten ulkopuolella olevat yksiköt. Valtiokonttori korvaa kunnille ja kuntayhtymille laitoksessa annetun huollon kustannukset.
Sotainvalidien keski-ikä on lähes 95 vuotta. He ovat asiakkaina asumispalveluiden suhteen hyvin heikossa asemassa. On mahdollista, että sotainvalidi joutuu kilpailutuksen perusteella siirtymään toiseen asumisyksikköön. Voi myös olla, ettei sotainvalidille osoitettu asumisyksikkö pysty vastaamaan hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa, minkä vuoksi on jouduttu siirtymään jopa täysin itse maksavaksi asukkaaksi toiseen asumisyksikköön.
Sotainvalideilla tulisi olla nykyistä parempi mahdollisuus valita asuinpaikkansa esimerkiksi hyödyntämällä palveluseteliä. Lisäksi suorahankintoja, joissa asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioidaan, tulisi käyttää huomattavasti useammin kuin tällä hetkellä. Tästä valtiolle aiheutuvat, vuosi vuodelta pienenevät kulut voinee arvioida kohtuullisiksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Voiko sotainvalidien kohdalla tehokkaammin edistää heidän mahdollisuuttaan valita hoito- ja asuinpaikkansa nykyistä yksilöllisemmin,
voiko Valtiokonttori nykyistä enemmän käyttää kilpailutuksen sijaan suorahankintaa aina, kun hankintalaki sen mahdollistaa, tai hyödyntää palvelusetelijärjestelmää ja
miten sotainvalidien yksilölliset tarpeet asumisessa ja siihen liittyvissä palveluissa voidaan turvata?