Eduskunnan puhemiehelle
Kilpirauhaspotilailta tulleiden tietojen mukaan Valvira on poistanut kasvavassa määrin lääkärien lääkkeiden määräämislupia. Taustalla näissä ovat olleet, että lääkärit ovat määränneet eläinperäisiä biologisia kilpirauhaslääkkeitä. Vuosina 2013—2016 lääkkeiden määräämislupa otettiin pois 85 lääkäriltä, joista viisi oli kilpirauhashormoni-lääkkeitä määrääviä lääkäreitä. Valvira on kerrotun mukaan perunut viime vuonna 2018 seitsemältä lääkäriltä lääkkeen määräämisluvan. Tämä tieto vahvistaa ilmiön olemassaoloa.
Muutamassa esimerkkitapauksessa potilaat ovat kertoneet, ettei heille sovellu tyroksiinilääkitys (T4) ja biologisen lääkkeen (T3) vaikutukset ovat olleet sitä vastoin myönteisiä. Markkinoilla on myös synteettistä T3-lääkettä Liothyronia, joka soveltuu joillekin kilpirauhaspotilaille hyvin. Liothyroni sisältää luonnostaan kumpaakin, sekä T4- että T3-hormonia, mitä useat kilpirauhaspotilaat tarvitsevat.
Erityisen ongelmallinen tilanne tuntuu olevan biologisia lääkkeitä määräävien lääkäreiden saatavuudessa Pohjois-Suomessa. On selvää, että lääkkeitä tulee määrätä lääketieteellisin perustein. Esimerkkitapauksessa lääkkeen (T3) määräämisoikeuden menettänyt lääkäri oli 30 vuotta alalla toiminut kokenut sisätautilääkäri. Potilaan mukaan hän tutki potilaan säännöllisesti lääketieteellisin menetelmin. Eduskunnan oikeusasiamies puuttui tammikuussa 2017 Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) antamaan linjaukseen rajata pelkällä T3-hormoneilla toteutettu hoito julkisen rahoituksen ulkopuolelle.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko sosiaali- ja terveysministeriö tiedostanut kilpirauhassairauksia sairastavien potilaiden huolen saada tarvittaessa myös biologista (T3) hormonihoitoa koko Suomen alueella ja
mihin toimiin ministeriö ryhtyy turvatakseen monipuolisen hoidon kilpirauhaspotilaille?