Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Lakiehdotuksen tarkoituksena on tehostaa pelastustoimen voimavarojen käyttöä sekä parantaa palvelujen saatavuutta ja laatua. Ehdotetun lain tavoitteena on erityisesti pelastustoimen ohjausjärjestelmän kehittäminen siten, että se mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset tietojärjestelmät ja yhdenmukaiset palvelut koko maassa. Lain tavoitteena on myös säilyttää pelastustoimen mahdollisuudet tuottaa ensihoito- ja ensivastepalveluita sen mukaan kuin siitä sovitaan sosiaali- ja terveystoimen kanssa.
Lakiehdotuksen mukaan pelastustoimen järjestämisestä vastaa maakunta ja pelastustoimen palvelujen tuottamisesta vastaa maakunnan liikelaitos. Palvelujen tuottamisessa voidaan nykyiseen tapaan käyttää apuna sopimuspalokuntia ja muita yhteisöjä. Maakunnan liikelaitoksesta säädetään ehdotetussa maakuntalaissa () ja pelastustoimen sisällöstä uudistettavassa pelastuslaissa (). Molemmat lakiehdotukset ovat parhaillaan eduskuntakäsittelyssä.
Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että pelastustoimi ja ensihoitopalvelut toteutetaan 18 maakunnassa, jolloin pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen synergiaedut voidaan hyödyntää ensihoitopalvelun toteuttamisessa sekä varautumisessa suuronnettomuuksiin ja poikkeusoloihin. Ensihoitopalvelut ovat jatkossakin osa terveydenhuollon toimintaa ja olennainen osa kiireellisen hoidon palveluketjua.
Valiokunta korostaa, että ensihoitopalvelu on maakunnan lakisääteinen tehtävä, joka kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Ensihoitopalvelun järjestäjänä ovat nykyisin sairaanhoitopiirit ja tulevaisuudessa maakunnat. Ensihoitopalvelun järjestämisestä ja tuottamisesta sekä sisällöstä säädetään terveydenhuoltolaissa. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on terveydenhuoltolain 39 §:n mukaan järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu. Ensihoitopalvelu on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä ja muut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan kotona annettavat päivystykselliset lähipalvelut yhdessä muodostavat alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden. Valiokunta pitää tärkeänä ensihoidon ja kotona annettavien palvelujen keskinäisen yhteistyön kehittämistä esimerkiksi ikääntyneiden turvallisen kotona asumisen tukemiseksi.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekee ensihoidon palvelutasopäätöksen. Siinä määritellään ensihoitopalvelun järjestämistapa, palvelun sisältö, ensihoitopalveluun osallistuvilta edellytetty koulutus, erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen valmistelemat tavoitteet ajasta, jossa väestö tavoitetaan, ja muut alueen ensihoitopalvelun järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat. Palvelutasopäätöksessä on määriteltävä ensihoitopalvelun sisältö siten, että palvelu toteutetaan tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ja siinä otetaan huomioon ensihoidon ruuhkatilanteet sekä erityisvastuualueen resurssit.
Terveydenhuoltolain 40 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi palvelutasopäätöksessä päättää ensivastetoiminnan sisällyttämisestä osaksi ensihoitopalvelua. Ensivastetoiminnalla tarkoitetaan hätäkeskuksen kautta hälytettävissä olevan muun yksikön kuin ambulanssin hälyttämistä äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan tavoittamisviiveen lyhentämiseksi ja yksikön henkilöstön antamaa hätäensiapua, joka on määritelty ensihoidon palvelutasopäätöksessä.
Ensihoitopalvelusta annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (340/2011) säädetään muun muassa ensivasteyksiköissä ja ensihoidon yksiköissä henkilöstöltä vaadittavasta koulutuksesta. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossakin turvataan ensihoidon henkilöstön riittävä terveydenhuollon osaaminen.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi voimassa olevan lain mukaan järjestää ensihoitopalvelun alueellaan tai osassa sitä hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa taikka hankkimalla palvelun muulta palveluntuottajalta.
Pelastuslaitosten tehtävävolyymista noin 70—80 prosenttia kohdistuu ensihoitotoimintaan. Valiokunta toteaa, että pelastustoimi on merkittävä ensihoitopalvelun tuottaja ja on tärkeää, että lainsäädäntö mahdollistaa toiminnan jatkumisen myös uusissa palvelurakenteissa. Pelastuslaitosten hoitaessa ensihoitotehtäviä ja ensihoitopalveluun kuuluvia ensivastetehtäviä voidaan hyödyntää yhteiskunnan resursseja mahdollisimman tehokkaasti sekä normaalitilanteissa että häiriö- ja suuronnettomuustilanteissa ja poikkeusoloissa.
Sote- ja maakuntauudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan tuleva maakunta päättää lähtökohtaisesti itse sisäisestä liikelaitosrakenteestaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon osalta hallituksen esitykseen sisältyvän nimenomaisen säännöksen (järjestämislain 22 §:n 1 mom.) mukaan kaikki maakunnan omat sosiaali- ja terveyspalvelut on annettava yhden liikelaitoksen tuotettaviksi. Koska ensihoito on osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kuuluu sen tuotanto lain nojalla maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavalle liikelaitokselle. Valiokunta on parhaillaan perustuslakivaliokunnan arvioitavana olevassa mietintöluonnoksessaan ehdottanut järjestämislakiehdotuksen 22 §:n täsmentämistä siten, että siitä käy selkeästi ilmi maakunnan sote-liikelaitoksen voivan hankkia maakunnan muilta liikelaitoksilta omaa toimintaansa täydentäviä palveluja. Maakunnan päätöksen mukaisesti ensihoitopalvelujen tuotannossa voidaan näin ollen hyödyntää myös pelastustoimen liikelaitoksen tuotantoa, vaikka ensihoidon tuotantovastuu on lain mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon liikelaitoksella.
Ehdotetun maakuntalain 8 §:n mukaan maakunta voi, jollei lailla toisin säädetä, tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden maakuntien kanssa tai hankkia ne sopimukseen perustuen muilta palvelujen tuottajilta. Säännös mahdollistaa siten ensihoidossa nykyisen kaltaisen monituottajamallin, jossa palveluja hankitaan myös yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Ensihoidon osalta järjestämislakiehdotuksen 22 §:n 2 momentti rajaa kuitenkin palvelujen tuotannosta pois kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden tytäryhteisöt ja määräysvallassa olevat säätiöt. Valiokunta pitää tärkeänä, että nykyisen kaltainen mahdollisuus hyödyntää ensihoidossa yksityistä palvelutuotantoa mahdollistetaan myös tulevassa sote- ja maakuntarakenteessa.
Eriävä mielipide
ERIÄVÄ MIELIPIDE 1
Perustelut
(mm. HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi ja sitä täydentävä HE 57/2017 vp Hallituksen esitys maakuntien rahoitusta koskevien ja eräiden muiden säännösten osalta)Jätämme eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon pelastustoimen järjestämisestä, sillä katsomme, että asioiden käsittelyjärjestys on väärä. Jättämällä lausuntonsa pelastustoimen järjestämislakiin tässä vaiheessa, kun ns. sote-maku -laitovat edelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavana, sosiaali- ja terveysvaliokunta ottaa kantaa yksittäiseen asiaan, pelastustoimen järjestämiseen ilman käsitystä tehtäväkokonaisuudesta ja sen rahoituksesta. Valiokunta ei ole vielä ottanut lopullista kantaa maakuntien perustamiseen ja niille annettaviin tehtäviin ja tehtävien rahoitukseen.
Katsomme, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan olisi tullut sote-maku -lakien mietintövaliokun-tana ensin esittää selkeästi kantansa rakenteeseen ja rahoitukseen ja vasta tämän jälkeen ottaa kantaa yksittäisiin esityksiin. Myöskään perustuslakivaliokunta ei ole vielä ottanut lopullista kantaa edellä mainittuihin asioihin ja eri esitysten keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Tästä syystä katsomme, että valiokunnan ei olisi pitänyt antaa lausuntoa vielä tässä vaiheessa.
Mielipide
Edellä olevan perusteella esitämme,
että lakiehdotus hylätään.
Helsingissä 14.2.2019
Anneli
Kiljunen
sd
Kristiina
Salonen
sd
Krista
Kiuru
sd
Satu
Taavitsainen
sd
Aino-Kaisa
Pekonen
vas
Veronica
Rehn-Kivi
r
Outi
Alanko-Kahiluoto
vihr
Arja
Juvonen
ps
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää,
että hallintovaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.