Eduskunnan puhemiehelle
Huumeiden käyttö on Suomessa vakava ongelma, eikä se vastoin joitakin ennakkokäsityksiä rajoitu yksinomaan suurten kaupunkien alueelle. Erityisesti Meri-Lapin alueella (eli Kemin ja Tornion kaupunkien alueella sekä niiden lähiympäristössä) on jo useiden vuosien ajan oltu tilanteessa, että alueella huumeongelmat ovat lisääntyneet joka vuosi, ja nyt ne ovat jo todella vakavat. Asiasta on viime päivinä myös uutisoitu runsaasti eri tiedotusvälineissä. Torniosta tuli vastikään julki kaksi huumeisiin liittyvää nuoren aikuisen kuolemaa.
Monet vanhemmat ovat olleet minuun yhteydessä ja kertoneet, miten heidän lapsensa ovat yllättäen huumeiden käyttäjiä. Tilanne yllättää kaikki perheet varsinkin turvalliseksi tunnetussa ja luullussa Lapissa. Ongelmia ei ole vain muutenkin moniongelmaisten perheiden lapsilla, vaan ulkonaisesti hyvinvoivien ja ns. normaalisti elävien perheiden parissa lapsia ja nuoria on myös sortunut huumeisiin.
Yhtenä syynä ilmiön laajuuteen juuri Meri-Lapissa on Ruotsin rajan läheisyys. Koska rajan voi ylittää ilman valvontaa, virtaa rajan ylitse vapaasti kovia huumeita. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan huumeiden kuljettaminen juuri länsirajan yli Ruotsin puolelta Tornioon on kasvanut räjähdysmäisesti. Uutena ilmiönä esiin ovat tulleet maahanmuuttajataustaisten henkilöiden pyörittämät huumeliigat ja huumeiden salakuljetus Lappiin. Yhteistyötä ja poliisin toimivaltuuksia valtioiden rajojen yli tarvitaan, jotta mahdollisimman moni rikollinen saataisiin kiinni ja huumeiden salakuljetus kuriin.
Lapin poliisi on saanut hankerahaa huumetilanteen ratkaisemiseksi. Määräaikaisen hankkeen kapasiteetti ei kuitenkaan riitä koko ongelman selvittämiseen. Tilanteen vaikutukset ovat yhteiskunnalle todella kalliit. Nuorten syrjäytyminen pahenee pahenemistaan, ja erityisesti Kemin alueella tilanne syrjäytymisen suhteen on jo nykyisin huono. Poliisipalvelut eivät riitä ongelman hoitamiseen, eivätkä tutkijat pääse kunnolla selvittämään, koska heillä ei ole resursseja hoitaa asiaa. Tutkinnan heikko määrä antaa ongelmalle mahdollisuuden laajeta entisestään, ja yhä useampi nuori joutuu uhriksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta rajan pinnassa olevan Kemi-Tornio-alueen huumeongelmaa saadaan hoidettua?