Eduskunnan puhemiehelle
Olen jättänyt alla olevalla perustelutekstillä kirjallisen kysymyksen edelliselle hallitukselle 15.3.2019. Vastauksessaan entinen valtiovarainministeri Petteri Orpo on todennut, että tarve lainsäädäntömuutoksiin jätetään seuraavalle hallitukselle.
Tulorekisterin käyttöönotto on yhdistänyt useita rekistereitä yhden käyttöjärjestelmän alle. Samalla se on kuitenkin merkittävästi muuttanut yritysten ja yhdistysten raportointikäytäntöjä.
Verottaja ilmoittaa kotisivuillaan tulorekisterin muuttavan urheiluseurojen, kuten frisbeegolfkisojen sekä pilkkikisojen, ilmoitusvelvollisuuksia. Muun muassa kilpailutuomareiden korvaukset on ilmoitettava viiden kalenteripäivän kuluessa rekisteriin. Lisäksi tulorekisteri on aiheuttanut kilpailupalkintojen tulemista byrokratian alle. Verottajan sivuilla sanotaan: "Kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot ilmoitetaan tulorekisteriin. Verohallinnon nykyistä 100 euron ilmoittamisrajaa ei käytetä tulorekisterissä, vaan kaikki palkinnot on ilmoitettava ilman euromääräistä alarajaa. Ilmoita tavarana saadut kilpailupalkinnot tulolajilla Muu veronalainen ansiotulo, jos urheilija ei ole työsuhteessa urheiluseuraan. Poikkeuksena ovat symboliset, vaihtoarvoltaan merkityksettömät esineet. Pokaaleja, mitaleja ja niihin verrattavia tavanomaisia esinepalkintoja, joilla on lähinnä tunnearvoa, ei ilmoiteta tulorekisteriin. Tavarana saadut kilpailupalkinnot arvostetaan niiden käypään arvoon eli siihen arvoon, joka tavarasta saataisiin, jos se myytäisiin välittömästi. Muuna kuin rahana annetut edut ja suoritukset on ilmoitettava kuukausittain viimeistään seuraavan kalenterikuukauden viidentenä päivänä, jos tulonsaajalle ei samassa yhteydessä makseta rahasuoritusta. Jos kunta antaa urheilijalle jälkikäteen tunnustuspalkinnon, sitä ei ilmoiteta tulorekisteriin."
Verottajan ohjeen mukaan pienetkin palkinnot, kuten lahjakortit ja parinkymmenen euron rahapalkinnot, tulee ilmoittaa tulorekisteriin. Pienille, vapaaehtoistoiminnan ympärillä toimiville urheiluseuroille tämä päätös tarkoittaa lisääntyvää paperityötä sekä mittavampaa byrokratiaa. Vaarana myös on, että pienien yhteisöllisten kilpailuiden järjestämistä vähennetään tai niiden järjestäminen jopa lopetetaan kokonaan. Harrastustoimintaa tulisi tukea koko Suomessa. On ehdottoman tärkeää, että suomalaiset pysyvät aktiivisina niin fyysisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin vuoksi. Tulorekisterin käyttöönoton tuomat lisätyöt eivät tähän kuitenkaan kannusta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko uusi hallitus valmis tekemään tarvittavat lainsäädäntömuutokset tulorekisterin ilmoittamisvelvollisuudesta johtuvan kohtuuttoman tilanteen palauttamiseksi ennalleen?