Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

KK 99/2019 vp — Kirjallinen kysymys ajokortin kelpaamisesta henkilötodistukseksi — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KK 99/2019 vp
KK 99/2019 vpKirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys ajokortin kelpaamisesta henkilötodistukseksi

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 209 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Edellisen hallituksen yhtenä kärkihankkeena oli norminpurkutalkoot. Kuitenkin ajokortin kelpaaminen henkilöllisyyden todistamiseksi lakkasi 1.1.2019, mikä on päinvastoin aiheuttanut byrokratian määrän lisääntymistä. Rajoitus ajokortin käytössä henkilötodistuksena liittyy poliisin mukaan osaltaan lain muutokseen vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista. Ajokorttia ei voida käyttää enää hakijan tunnistamiseen vahvan sähköisen tunnistusvälineen myöntämisen yhteydessä. Poliisin mukaan ajokortti on voimassa usein hyvin pitkiä aikoja eikä sen haltijaa tämän vuoksi ole aina mahdollista tunnistaa kuvasta.

Viimeksi toukokuussa uutisoitiin, kuinka vanhus ei voinut lunastaa itselleen R-kioskille saapunutta henkilökorttia, sillä hänellä oli henkilöllisyytensä todistamiseen vain ajokortti ja vanhentunut passi. Uusi henkilökortti jäi saamatta ja tunnistautuminen tuli suorittaa poliisiaseman lupapalvelupisteessä. Farssinomaisia piirteitä käytäntö saa silloin, kun hakija käyttää valtakirjaa valtuuttaakseen jonkun toisen henkilön lunastamaan itselleen uuden henkilötodistuksen. Henkilölle itselleen ei siis henkilötodistusta voi luovuttaa, mutta hänen valtuuttamalleen toiselle henkilölle se on mahdollista.

Ajokortin kelpaamattomuus henkilöllisyyden todistamiseen hankaloittaa kansalaisten arkipäiväistä toimintaa. Mm. pankeissa ja teleyrityksissä asioiminen on vaikeutunut tunnistautumiskeinojen rajaamisen myötä. Lisäksi niillä, jotka ovat käyttäneet pelkkää ajokorttia tunnistautumiseen, on lainmuutos johtanut uuden henkilötodistuksen tarpeeseen. Tämä voi jopa muodostaa taloudellisen kynnyksen vähävaraiselle henkilölle.

Ajokortti sekä kuvallinen Kela-kortti kelpaavat vielä selvitykseksi henkilöllisyydestä äänestettäessä vaaleissa. Mikäli jatkossa näiden dokumenttien painoarvo henkilöllisyyden todistajina heikkenee, saattaa tulevaisuudessa osallistuminen demokraattiseen prosessiin vaikeutua.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimiin henkilöllisyyden todistamisen sujuvoittamiseksi mm. kelpuuttamalla jatkossa ajokortin henkilötodistukseksi?

Allekirjoittajat

Mari RantanenEnsimmäinen allekirjoittaja
Mari Rantanen
Kansanedustaja · Jätetty 4.9.2019 · Helsinki
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 26.7.2026 klo 03.46·varmenna teksti
Vastaus — sisäministeri · 30.9.2019

Ministerin vastaus

sisäministeri
Vastaus annettu 30.9.2019 · KKV 99/2019 vp
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 26.7.2026 klo 03.46·varmenna vastaus