Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

KK 13/2020 vp — Kirjallinen kysymys Juvan kunnan tukemisesta paikkakunnan suurimman työnantajan Salico Oy:n siirtyessä pois — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KK 13/2020 vp
KK 13/2020 vpKirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys Juvan kunnan tukemisesta paikkakunnan suurimman työnantajan Salico Oy:n siirtyessä pois

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 658 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Tammikuun alussa tuli tieto, että Juvan suurin työllistäjä, salaatin jalostustehdas Salico Oy suunnittelee toimintansa siirtämistä pois Juvalta. Yritys aikoo keskittää toimintansa Helsinkiin. Salico on toiminut Juvalla kymmeniä vuosia ja työllistää noin 120 henkeä. Asukkaita Juvalla on reilut 6 000 ja Salicon työntekijöistä suurin osa on juvalaisia. Osassa perheitä molemmat vanhemmat työskentelevät Salicolla.

On siis selvää, että näin suuren työnantajan poistuminen paikkakunnalta vaikuttaisi paitsi paikallisiin asukkaisiin työpaikkojen kautta myös verotuksen kautta kunnan talouteen. Kunnan laskelmien mukaan suorien vaikutusten arvioidaan olevan 150 000—250 000 euroa. Välilliset vaikutukset huomioiden summa on merkittävästi suurempi. Laskelmassa on huomioitu muun muassa kunnallisveroon, yhteisöveroon ja vesilaitoksen tuottoihin kohdistuvat vaikutukset.

Juvalla ja Juvan ympäristössä on pitkät perinteet vihannesten avoviljelyssä. Juva sijaitsee maantieteellisesti alueella, jossa on hyvät edellytykset näiden kotimaisten tuotteiden jalostamiselle sekä jalostettujen tuotteiden jakamiselle ympäristöystävällisesti välttäen turhia rahteja suoraan niin Etelä- kuin Pohjois-Suomeenkin. On siis erittäin tärkeää ja järkevää, että tuotteet jalostetaan Juvalla viljelyjen läheisyydessä ja koko maahan jakelua ajatellen keskeisellä paikalla.

Juvan kunta omistaa tilat, joissa Salico nyt toimii. Mikäli Salico siirtää toimintansa Helsinkiin, kunta voi itse turvata seuraavan toimijan siirtymisen tiloihin.

Kotimaisen ruoan tuotanto on omavaraisuuden vahvistamisen lisäksi ympäristökysymys. On ilmastoteko kannustaa ihmisiä ostamaan lähellä tuotettua ruokaa, mutta se vaatii myös kotimaisen ruoan tuotantoon panostamista. Hallitusohjelmassa sanotaan: "Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutos voi johtaa tuotantoedellytysten heikkenemiseen maailman tärkeillä ruuantuotantoalueilla. Tämän vuoksi on varmistettava maatalouden kannattavuus, kansallinen ruokaturva sekä kilpailukykyinen kotimainen ruokajärjestelmä osana kierto- ja biotalouden kokonaisuutta. Oma kotimainen ruoantuotanto on tärkeää huoltovarmuuden, työllisyyden ja aluerakenteen kannalta."

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko ministeri huomioinut kriisin vakavuuden ja laajuuden,
aiotaanko Juvan kuntaa tukea vaikean tilanteen edessä ja jos aiotaan, niin miten ja millä aikataululla ja
miten ministeri aikoo varmistaa perusteluissa mainitun hallitusohjelman kirjauksen toteutumisen Juvan kunnan tapauksessa ja edistää paikallisen ruoan tuotantoa niin työllisyyden kuin ympäristönkin näkökulmasta?

Allekirjoittajat

Ano TurtiainenEnsimmäinen allekirjoittaja
Ano Turtiainen
Kansanedustaja · Jätetty 6.2.2020 · Kaakkois-Suomi
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 26.7.2026 klo 02.08·varmenna teksti
Vastaus — työministeri · 27.2.2020

Ministerin vastaus

työministeri
Vastaus annettu 27.2.2020 · KKV 13/2020 vp
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 26.7.2026 klo 02.08·varmenna vastaus