Eduskunnan puhemiehelle
Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa vuosina 1881—1975. Espanjan vetäydyttyä Marokko ja Mauritania miehittivät alueen vuonna 1975. Mauritania vuorostaan vetäytyi vuonna 1979, jonka jälkeen Marokko on yksin miehittänyt Länsi-Saharaa. Miehityksen myötä syttyi aseellinen konflikti Marokon ja Länsi-Saharan itsenäisyysliikkeen Polisario-rintaman (Polisario) välillä. Vuonna 1976 Polisario julisti Saharan demokraattisen arabitasavallan itsenäiseksi. YK:n mukaan Länsi-Sahara on itsehallintoa vailla oleva alue (engl. Non-Self-Governing Territory), jonka dekolonisaatioprosessi on edelleen kesken. Länsi-Sahara tunnetaankin Afrikan viimeisenä siirtomaana.
Vuonna 1975 YK:n kansainvälinen tuomioistuin totesi, ettei Marokolla ole oikeutta Länsi-Saharan alueeseen ja että alueen väestöllä on itsemääräämisoikeus. YK on toistuvasti vahvistanut, että Länsi-Saharan kansalle sahraweille kuuluu itsemääräämisoikeus eli oikeus vapaasti päättää omasta poliittisesta statuksestaan ja tulevaisuudestaan.
Vuonna 1991 solmitun Marokon ja Polisarion välisen rauhansopimuksen ehtona oli kansanäänestyksen järjestäminen, jossa Länsi-Saharan väestö saisi päättää omasta tulevaisuudestaan. Marokko on kuitenkin estänyt kansanäänestyksen toteutumisen. On kasvava riski, että aseellinen konflikti osapuolten välillä syttyy uudestaan, mikäli kansanäänestystä ja sen myötä sahrawien itsemääräämisoikeutta ei saada toteutettua.
Kansojen itsemääräämisoikeus on kansainvälisen oikeuden kantava periaate, jota tulee suojella kaikissa tilanteissa ja joka velvoittaa koko kansainvälistä yhteisöä mukaan lukien EU:ta ja yksittäisiä valtioita olemaan tunnustamatta itsemääräämisoikeuden rikkomusta sekä toimimaan tämän rikkomuksen lopettamiseksi.
EU tukee virallisesti Länsi-Saharan itsemääräämisoikeutta, mutta unionin läheiset kauppasuhteen Marokon kanssa, siltä osin kuin niiden on tulkittu olevan ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, ovat aiheuttaneet toistuvaa kritiikkiä. Kritiikin kohteena on ollut luonnonvarojen laiton hyödyntäminen Länsi-Saharassa ja muun muassa EU:n ja Marokon välinen kalastussopimus, joka solmittiin ensimmäisen kerran vuonna 1995.
Vuonna 2018 Euroopan unionin tuomioistuin (CJEU) totesi, ettei EU:lla ja Marokolla ole oikeutta solmia kauppasopimuksia jotka koskevat Länsi-Saharan aluetta, sillä tämä rikkoisi itsemääräämisoikeuden periaatetta (asia C-266/16, pykälä 63):
Vuonna 2016 CJEU linjasi niin ikään — nojaten valtiosopimusoikeutta koskevaan Wienin yleissopimukseen — ettei EU:n ja Marokon välistä assosiaatiosopimusta voida soveltaa Länsi-Saharaan ilman sen suostumusta (tapaus C-104/16, pykälä 106).
Kansainvälisen oikeuden mukaan itsehallintoa vailla olevien alueiden luonnonvarojen käytön on tapahduttava väestön toiveiden mukaisesti ja heidän etuaan ajatellen. Itsehallintoa vailla olevilla alueilla tapahtuvan luonnonvarojen hyödyntämisen ei kuitenkaan voida katsoa olevan kaikissa tilanteissa määritelmän mukaisesti laitonta, mutta sille on kansainvälisessä lainsäädännössä asetettu tiukat kriteerit. YK:n entisen oikeudellisten asioiden alipääsihteerin ja oikeudellisen neuvonantajan Hans Corellin turvallisuusneuvostolle jättämässä lausunnossa (S/2002/161) todetaankin yksiselitteisesti, että Länsi-Saharan luonnonvarojen hyödyntäminen on lain mukaista vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että se toteutetaan Länsi-Saharan kansan hyväksi ja sen toiveiden mukaisesti.
Viimeisin EU:n ja Marokon välinen kalastuskumppanuussopimus uusittiin vuoden 2019 helmikuussa. Sopimuksen tavoitteeksi asetettiin, että se noudattaisi kaikilta osin CJEU:n vuoden 2018 päätöstä, jonka mukaan kalastussopimusta ei voida soveltaa Länsi-Saharan alueeseen. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi EU pyrki muun muassa kuulemaan asianmukaisia sidosryhmiä Marokossa ja Länsi-Saharassa sekä varmistamaan, että sopimuksesta koituvat taloudelliset ja sosiaaliset hyödyt käytetään Länsi-Saharan alueen väestön hyväksi. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) esitti vuoden 2019 helmikuussa kuitenkin huolensa siitä, ettei uusi kalastussopimus täytä kansainvälisen oikeuden kriteerejä. HRW vetosi EU:n parlamenttiin, jotta se veisi sopimuksen CJEU:n käsittelyyn ja täten varmistaisi uuden sopimuksen olevan yhdenmukainen kansainvälisen oikeuden kanssa. HRW:n mukaan luonnonvarojen hyödyntäminen Marokon toimesta Länsi-Saharassa on laillista vain, mikäli Marokko perustaa sitä varten erillisen läpinäkyvästi hallinnoidun rahaston, jonka varat käytetään yksinomaan Länsi-Saharan väestön edun mukaisesti. Tämä ehto ei HRW:n mukaan täyty uuden sopimuksen kohdalla.
YK:n entinen oikeudellisten asioiden alipääsihteeri Hans Corell totesi myös vuoden 2019 marraskuussa, että ollakseen laillinen kalastussopimuksen tulisi perustaa hallinnollisesti toisistaan täysin erilliset yhtäällä Länsi-Saharan aluetta koskevat ja toisaalla Marokon aluetta koskevat kalastuslupajärjestelmät. Corell sanoi myös, että kalastusluvista koituvien tuottojen tulisi olla suoraan Länsi-Saharan edustajien itsenäisessä hallinnassa, jotta he voivat varmistaa, että varoja käytetään yksinomaan heidän kansansa tarpeiden mukaisesti. Nämä periaatteet koskevat Corellin mukaan kaikkien luonnonvarojen hallintaa Länsi-Saharassa.
On tässä yhteydessä huomionarvoista, että YK:n tunnustama Länsi-Saharaa edustava Polisario-rintama ei tue uutta kalastuskumppanuussopimusta ja vei sopimuksen CJEU:n käsittelyyn vuoden 2019 kesäkuussa.
Länsi-Saharan konfliktiin on löydettävä kiireellisesti rauhanomainen ja oikeudenmukainen ratkaisu. Tällä hetkellä rauhanprosessi ei etene. Konfliktin pitkittyminen lisää riskiä uuden sodan syttymiseen. Länsi-Saharan 45 vuotta jatkuneen miehityksen on tultava päätökseen. Kymmenet YK:n jäsenvaltiot ja Afrikan unioni ovat nykyään tunnustaneet Länsi-Saharan eli Saharan demokraattisen arabitasavallan. Ruotsin parlamentti suositteli hallitukselle Länsi-Saharan tunnustamista vuonna 2012. Länsi-Saharan tunnustaminen lähettäisi selkeän viestin, jonka mukaan Marokon Länsi-Saharan miehitystä ei hyväksytä. Se edistäisi myös osaltaan Länsi-Saharan itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Länsi-Saharan alueen sisällyttämisellä assosiaatiosopimuksen soveltamisalaan rikottaisiin näet tiettyjä yleisen kansainvälisen oikeuden sääntöjä, joita sovelletaan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisissä suhteissa, eli itsemääräämisoikeuden periaatetta, joka mainitaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 1 artiklassa, ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta, josta valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen 34 artikla on erityinen ilmaisu.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallituksen näkemyksen mukaan EU:n ja Marokon vuoden 2019 kalastuskumppanuussopimus Euroopan unionin tuomioistuimen päätösten (C-104/16 vuodelta 2016 ja C-266/16 vuodelta 2018) mukainen ja
katsooko hallitus, että EU toimi kansainvälisen oikeuden, erityisesti kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteen ja valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen, näkökulmasta vastuullisesti solmimalla Länsi-Saharan aluetta koskevan kalastuskumppanuussopimuksen Marokon kanssa vuonna 2019 huomioiden muun muassa, että Länsi-Saharan YK:n tunnustama edustaja Polisario sitä vastusti ja
miten hallitus suhtautuu Länsi-Saharan itsenäisyyden tunnustamiseen?