Eduskunnan puhemiehelle
Asemanseudut ovat tärkeitä kaupunkikehityksen paikkoja, joita kaupungit voisivat hyödyntää asunto- ja palvelurakentamisessa huomattavasti nykyistä paremmin. Alueiden hyödyntäminen edellyttää usein myös ratapihojen uudistamista, kansiratkaisuja tai toimintojen muualle siirtämistä. Kuopion henkilö- ja tavararatapihat ovat liikenneteknisesti ja turvallisuuden kannalta tulleet tiensä päähän aiheuttaen huomattavia vuotuisia käyttö- ja ylläpitokustannuksia sekä turvallisuus- ja sujuvuusriskejä. Kuopion rautatieaseman yhteystunnelit ja rautatiekatokset ovat säilyneet pääosin muuttumattomina 1930-luvun rakentamisesta lähtien. Henkilöratapiha ja sen turvalaitteet ovat täysin vanhentuneet.
Erityisen tärkeää on ottaa huomioon se, että Kuopion asemarakennuksessa ei ole otettu huomioon esteettömiä kulkuyhteyksiä: laiturialueelle ei ole hissiyhteyttä, vaan ainoastaan pitkä nouseva ajoramppi, joka on tarkoitettu ajoneuvoliikenteelle. Varsinkin yksin liikkuvilla vammaisilla tai muutoin liikuntaesteisillä kulku laiturille ja sieltä pois on hyvin haasteellista. Ei voi olla niin, että 2020-luvulla valtion ylläpitämissä tiloissa ja rakennuksissa ei esteettömyyttä ole otettu huomioon.
Kuopiossa keskeisenä osana kaupunkikeskustan kehittämistä ollaan toteuttamassa Kuopion Asemanseudun uudistaminen. Alueella on käynnissä mittava yksityinen rakennushanke. Nykyisestä linja-auto- ja rautatieaseman alueesta muodostetaan seudullisesti tärkeä joukkoliikennepalvelut ja matkakeskustoiminnot sisältävä keskittymä, jota täydentää arkkitehtuuriltaan edustava toimisto-, liike- ja palvelutiloja sekä asumista sisältävä työpaikka-alue. Rakentamishankkeen arvo on noin 170 miljoonaa euroa, ja se valmistuu vuonna 2023.
Hankekokonaisuuden toteutumisen kannalta on erityisen tärkeää, että aseman kohdan perusparannustyöt tulisi saada valmiiksi käynnissä olevan asemanseudun rakentamisen rinnalla. Henkilöaseman parantaminen lisäisi matkustajien palvelutasoa ja turvallisuutta. Erityisesti puutteellisten esteettömien kulkuyhteyksien haitat poistuisivat. Henkilöjunille saataisiin asianmukaisemmat hoito- ja seisontamahdollisuudet kuin nykyisellä tavararatapihalla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että Kuopion ratapiha asemarakennuksineen ja laitureineen saadaan vastaamaan nykypäivän tarpeita?