Eduskunnalle
Koronaviruksen aiheuttama Covid-19-tauti on terveydenhuollollemme vieras tauti, johon pitää nopeasti löytää hoitokeinoja ja lääkkeitä. Maailmalla on kokeiltu paljon erilaisia hoitomenetelmiä ja lääkeyhdistelmiä. Myös Suomessa koronapotilaiden kliiniseen lääkitys- ja hoitotutkimukseen tarvitaan lisäpanostuksia. Samalla kun potilaita hoidetaan, niin helpommin pitää myös mahdollistaa tutkimus ja hoitokokeilut. Suomessakin pitää ottaa kokeiluun — ja samalla tutkimuksen kohteeksi niitä lääkkeitä, joita muualla on menestyksekkäästi jo käytetty. Samaan aikaan kun meillä on puhuttu vain potilaiden oireenmukaisesta hoidosta ja tukihoidosta, niin muualla on jo erinäisiä lääkkeitä kokeilukäytössä ja ne ovat myös osoittautuneet toimiviksi monissa tapauksissa.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle tulee osoittaa riittävät resurssit kiireellisen kokeilu- ja tutkimustyön suorittamiseksi. Määrärahan lisäys tulee kohdentaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymien, viraston ulkopuolella toteutettavien Covid-19-taudin hoitoon liittyvien tutkimus-, koulutus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille
koronan kliiniseen lääkitys- ja hoitotutkimukseen.
33.02.06