PERUSTELUT
Valkoposkihanhet ovat tehneet jo monta vuotta omaisuusvahinkoa viljelijöille Suomessa. Valkoposkihanhien muuttolevähdyksillään aiheuttamat viljelyvahingot ovat 2010-luvun alusta alkaen pahentuneet ja pelkästään viljelijöille ELY-keskusten toimesta maksettavat korvaukset ovat noin 1,1 miljoonaa euroa.
Valkoposkihanhi on EU:n lintudirektiivin liitteessä I mainittuna lajina sekä nykyisin Suomessa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu laji. Suomessa lintudirektiiviä on tulkittu erittäin tiukasti, kun taas esimerkiksi Ruotsissa vastaavaa direktiiviä on tulkittu niin, että lintukannan ollessa hyvällä tasolla voidaan viljelyvahinkoja vähentää myös metsästyksen avulla. Valkoposkihanhi on Ruotsissa metsästyslain piirissä ja myös lintudirektiivi on implementoitu metsästyslain kautta. Lintudirektiivin 9. artikla mahdollistaa poikkeuksen, jossa voidaan antaa alueellisia poikkeuslupia metsästykselle silloin, kun se on välttämätöntä ihmisten omaisuudensuojan turvaamiseksi tai ihmisten ja eläinten terveyden suojelemiseksi.
Valkoposkihanhien kanta on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja kantojen ennustetaan kasvavan yli 10 prosentin vuosittaista vauhtia. 5 vuoden kuluessa valkoposkihanhikantojen ennustetaan tuplaantuvan. Laji lukeutuu elinvoimaisten lajien joukkoon. Karkottimet, ruokintapellot ja yksittäiset poikkeusluvat eivät tarjoa kestävää ratkaisua vahinkojen torjumiseksi tilanteessa, jossa kannan kasvua on välttämätöntä hidastaa metsästyksellä omaisuudensuojan sekä eläinten ja ihmisten terveyden suojelemiseksi.
Lakialoitteessa esitetään, että valkoposkihanhi lisätään riistaeläimeksi metsästyslakiin, mikä näin ollen mahdollistaisi valkoposkihanhien suojametsästyksen ja vähentäisi valkoposkihanhien aiheuttamia mittavia haittoja maanviljelijöille sekä rannoille, puistoille ja viheralueille.
Lakimuutoksen ohella, samanaikaisesti kuin valkoposkihanhien siirtäminen riistaeläimeksi metsästyslain piiriin, tulee lajin aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarvittavat määrärahat siirtää maa- ja metsätalousministeriön piiriin, josta voidaan korvata lajin aiheuttamia vahinkoja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
metsästyslain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
615/1993
555/2018
metsästyslain () 5 §:n 1 momentin 2 kohta, sellaisena kuin se on laissa, seuraavasti:
5 §
Riistaeläimet ja rauhoittamattomat eläimet
Riistaeläimiä ovat:
2) valkoposkihanhi, kanadanhanhi, merihanhi, metsähanhi, heinäsorsa, tavi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, riekko, kiiruna, pyy, teeri, metso, peltopyy, fasaani, nokikana, lehtokurppa ja sepelkyyhky.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.