Eduskunnalle
Uudessa tieliikennelaissa on vihdoin tunnistettu ja lakiin kirjattu uutena ajoneuvoryhmänä ensihoitoajoneuvot eli ajoneuvot, jotka ovat ensihoitopalvelun eli esimerkiksi lääkärin tai ensihoidon kenttäjohtajan käytössä mutta joissa ei ole potilaan kuljetusmahdollisuutta.
Nämä uuden tieliikennelain tunnistamat ensihoidon käytössä olevat ajoneuvot ovat kuitenkin edelleen autoveron alaisia ajoneuvoja, joista joudutaan hankinnan yhteydessä maksamaan täysi autovero. Tämä asettaa ajoneuvot eriarvoiseen asemaan mm. ambulanssien, pelastusajoneuvojen ja ruumisautojen kanssa, jotka ovat kaikki autoverosta vapaita hälytysajoneuvoja.
Ensihoitoajoneuvojen määrittely verovapaiksi ajoneuvoiksi on perusteltua, kun ne täyttävät Liikenteen turvallisuusviraston antamat määräykset ensihoitoajoneuvojen erikoiskäytön edellyttämien merkki- ja varoitusvalaisimien, heijastimien, heijastavien merkintöjen sekä äänimerkinantolaitteiden teknisistä vaatimuksista ja asennuksesta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ensihoitoajoneuvojen määrittelemiseksi autoverosta vapaiksi ajoneuvoiksi.