Eduskunnan puhemiehelle
Sovitellun päivärahan maksamisessa on epäkohta, joka koskee osa-aikaisia työntekijöitä, joiden työaika on noin 80 prosenttia. Soviteltua päivärahaa maksetaan erilaisella laskennalla riippuen siitä, onko työtekijän vuosiloma laskennallisesti kuusi- vai viisipäiväinen.
Kun osa-aikaisena työskentelevä henkilö on vuosilomalla, lomapäivien laskenta perustuu vuosilomalakiin. Lomaa pidettäessä lasketaan kalenteriviikkoon kuuluvan kuusi lomapäivää maanantaista lauantaihin. Työntekijälle maksetaan vuosiloma-ajan palkkaa kuudelta päivältä. Sovitellun päivärahan edellytyksenä on, että työaika ei ylitä 80 %:a kokoaikaisesta työstä. Kuitenkin henkilön säännöllinen työaika lasketaan loma-ajalta viideltä päivältä.
Tämä kuudelta lomapäivältä maksettava loma-ajan palkka aiheuttaa rajapinnassa oleville — noin 30 tuntia viikossa työtä tekeville — osa-aikaisille sovitellun päivärahan menetyksen nimenomaan loma-ajan palkan vuoksi.
Työttömyyskassat muuttavat 1.4.2019 voimaan tulleen työttömyysturvalain muutoksen vuoksi, jossa tarkastellaan työaikaa maksuperusteisesti, viikon vuosiloman 6 työpäiväksi. Tässä tapauksessa työaika pitenee esim. 30 h viikossa olevan osa-aikaisen osalta yli sallitun 80 %:n säännön.
Tämä ongelma ilmenee niillä aloilla, joilla noudatetaan vuosilomalakia ja kuuden päivän lomaviikkoa.
Valtiolla ja kunta-alalla on päädytty työehtosopimuksen muutoksella viiden päivän lomaviikkoon, jolloin ongelmaa ei synny, koska lomapalkka maksetaan 5 päivältä.
Tarkoitus ei varmastikaan ole ollut, että työntekijöitä kohdellaan työttömyysturvalain soveltamisessa eriarvoisesti riippuen siitä, miten heidän vuosilomalain mukaisesti ansaittu vuosilomansa annetaan, viitenä vai kuutena päivänä viikossa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä, että työttömyysturvan ja vuosilomalainsäädännön erilainen laskentapäivien määrä ei kohtele osa-aikaisia työntekijöitä päivärahan sovittelussa epätarkoituksenmukaisesti?