Eduskunnalle
Valkoposkihanhet ovat tehneet jo monta vuotta omaisuusvahinkoa viljelijöille Suomessa. Valkoposkihanhien tekemät tuhot ovat vuosi vuodelta pahentuneet, jopa siinä määrin, että ne uhkaavat pahimmillaan osassa Suomea jopa tilanpidon jatkuvuutta. Tilanne on tältä osin todella vakava, koska laji lukeutuu elinvoimaisten lakien joukkoon myös jatkossa.
Nykyisin tilanne on se, että valkoposkihanhi on rauhoitettu laji maassamme luonnonsuojelulain nojalla. Näin siitäkin huolimatta, että maa- ja metsätalousministeriö on pyrkinyt saamaan asiaan muutoksen aikaiseksi. Tämän edellä mainitun johdosta Perussuomalaisten valiokuntaryhmä on esittänyt muiden muassa ympäristövaliokunnassa, että edellä mainittu laji (valkoposkihanhi) saatetaan tai siirretään metsästyslain mukaiseksi riistalajiksi ja täten sallitaan niiden metsästys pesimäaikaisen rauhoitusajan ulkopuolella, sillä ainoa kestävä ratkaisu hanhien aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi on kannan leikkaaminen metsästämällä. Samassa yhteydessä olemme nostaneet esiin sen, että poikkeusluvan nojalla saataisiin myös valkoposkihanhien ja muiden vastaavien eläinten riistalihaa käyttää hyötyravinnoksi polttamisen tai maahan kaivamisen sijaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin valkoposkihanhen lisäämiseksi riistaeläimeksi metsästyslakiin, mikä näin ollen mahdollistaa valkoposkihanhien suojametsästyksen sekä niiden lihan käytön ravinnoksi ja vähentää näin sekä valkoposkihanhien aiheuttamia mittavia haittoja ja vahinkoja alkutuottajille että mittavaa byrokratiaa.