Eduskunnalle
Turkistarhauksesta luopuminen on tullut jälleen ajankohtaiseksi vaatimukseksi myös Suomessa. Turkistarhaus on kokonaan kielletty yhä useammassa Euroopan maassa sen vakavien eläineettisten ongelmien vuoksi. Lisäksi koronakriisi on osoittanut, kuinka intensiivinen eläintuotanto on uhka myös ihmisille.
Suomessa kasvatettavista turkiseläinlajeista yleisimmät ovat naali, kettu, minkki ja supikoira. Turkiseläimet eivät kesyynny, ja niillä on villieläinten käyttäytymistarpeet: kettu pyrkii kaivamaan ja minkki uimaan. Turkistarhoilla eläimet kasvatetaan varjotaloissa, joissa ne elävät koko elämänsä verkkopohjaisissa häkeissä lähes täysin ilman virikkeitä. Vuodesta 2011 lähtien häkkien tilat ovat olleet lakisääteisesti 0,8 neliömetriä ketuille ja supikoirille ja 0,25 neliömetriä minkeille. Käytöshäiriöt, pakkoliikkeet sekä itsensä ja häkkitoverinsa vahingoittaminen ovat yleisiä virikkeettömässä häkissä elävälle turkiseläimelle. Myös terveysongelmat ovat yleisiä.
Turkisalan taloudelliset vaikeudet jo nykyisenkin, vanhentuneen ja pian korvattavan sääntelyn alaisuudessa osoittavat, että turkistarhaaminen on menneisyyden elinkeino. Turkistarhaaminen ei ole nykyiselläänkään kannattavaa, ja koronakriisin vuoksi ala on entistä pahemmissa vaikeuksissa. Turkisalalta kuuluu myös säännöllisesti, että pienienkin eläinten hyvinvointia kohentavien uusien määräysten noudattaminen kävisi liian kalliiksi. Tarhoilla on myös vaikeuksia noudattaa jo nykyistä lainsäädäntöä, sillä vuosittain merkittävä osa tarhoista saa huomautuksia Ruokaviraston valvomissa eläinsuojelutarkastuksissa.
Uutiset turkistarhoista koronaviruksen levittäjinä antoivat jälleen uuden syyn nostaa turkistarhauskielto pöydälle. Esimerkiksi Hollannissa jopa 50 tarhalla on todettu koronatapauksia. Ta-pausten myötä Hollannin parlamentti kannattaa turkistarhauksen kiellon toimeenpanon siirtymäajan lyhentämistä siten, että tarhat on suljettava tämän vuoden aikana. Tuoreimpana päätöksenä Puolan parlamentin alahuone hyväksyi uudessa eläinoikeuslaissaan turkistarhauskiellon vuoden siirtymäajalla. Kansainväliseen kehitykseen peilaten Suomi näyttäytyy takapajuisena ja eläinten oikeuksia polkevana yhteiskuntana.
Turkistarhaajille on luotava luopumisjärjestelmä, jolloin turkistarhauksesta voidaan luopua siirtymäajan jälkeen. Tarhojen sukupolvenvaihdoksista on luovuttava tukemalla siirtymistä toiseen elinkeinoon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kansallisen suunnitelman ja tarvittavien lainsäädäntömuutosten laatimiseksi turkistuotannon alas ajamiseksi ja että Suomi osoittaa EU:lta neuvotellusta elpymisvälineestä tai maatalouskirjekuoresta turkistarhaajille luopumistukea ja vauhdittaa sillä tavoin reilua siirtymää kohti eläineettisesti ja ekologisesti kestäviä elinkeinoja.