Eduskunnalle
Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalahanke on äärimmäisen merkittävä ja suuri investointi Suomen energiaomavaraisuuteen sekä teollisuuden kilpailukykyyn, että ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Tieyhteys Oulaisista Pyhäjoelle on tärkeä Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalahankkeelle, niin rahtiliikenteen kuin myös henkilöliikenteen kannalta. Tien kunto on heikko etenkin suhteessa sen tulevaan tarpeeseen. Oulaisissa sijaitsee ydinvoimalan lähin juna-asema.
Mittava ydinvoimahanke tulee lisäämään valtavasti henkilö- ja rahtiliikennettä alueella. Oulaisissa sijaitsee runsaasti Fennovoiman yhteistyöyrityksiä, joiden liikenne Hanhikivelle tulee Oulaisista myös jatkossa kasvamaan. Lukuisia ydinvoimahankkeen työntekijöitä tulee asumaan Oulaisissa pitkään. Siksi tieosuuden hyvä kunto ja turvallinen liikenne ovat tärkeitä alueen kehityksen ja talouden kasvun kannalta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää 2 500 000 euroa momentille
tieosuuksien Oulainen—Pyhänkoski (tie 7890) ja Pyhänkoski—Pyhäjoki (tie 787) kunnostamiseen.
31.10.20