Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annettua lakia. Väylämaksu on kannettu puolitettuna vuosina 2015—2020. Puolituksen voimassaoloa ehdotetaan jatkettavan vielä vuodeksi 2021.
Esitys liittyy vuoden 2021 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2021 ja olemaan voimassa 31.12.2021 saakka.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Asiantuntijakuulemisessa on osittain toivottu pidemmälle meneviä myönnytyksiä väylämaksujen maksamiseen. Valiokunta toteaa kuitenkin, että eri tukitoimenpiteitä tulee tarkastella osana sitä kokonaisuutta, jonka hallituksen tähänastiset Covid-19-tilanteesta johtuvat linjaukset ja toimet muodostavat. Tämän vuoksi valiokunta pitää hallituksen esitystä kannatettavana ja myönteisenä muuttamattomana.
Eriävä mielipide
VASTALAUSE
Perustelut
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annettua lakia. Väylämaksu on kannettu puolitettuna vuosina 2015—2020. Puolituksen voimassaoloa ehdotetaan jatkettavan vielä vuodeksi 2021. Esitys liittyy vuoden 2021 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2021 ja olemaan voimassa 31.12.2021 saakka.
Suomi on vientivetoinen maa, jonka kansantalous ja vauraus perustuu vahvasti vientiin. Suuri osa Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse. On elintärkeää, että vientivetoinen talous ei itse säädä vientiä rasittavaa lainsäädäntöä. Väylämaksut tulivat voimaan vuonna 2005, ja ne puolitettiin vuonna 2015. Nyt on viimeistään aika poistaa ne kokonaan.
Itämeren osalta kilpailuympäristö on vääristynyt. Poistamalla väylämaksu Suomen kilpailukykyä parannetaan kohti samaa tasoa muiden Itämeren maiden kanssa. Kansallisilla maksuilla ja veroilla on iso merkitys yritysten sijoittautumiselle ja tämän myötä Suomen taloudelle. Suomalainen yrittäminen tulee saada samalle viivalle muiden Itämeren maiden kanssa.
Väylämaksun maksavat yritykset merirahtien yhteydessä lisäkustannuksena. Väylämaksuilla on myös vaikutusta Suomen kauttakulkuliikenteeseen, reitti Suomen kautta ei ole kilpailukykyinen verrattuna muihin Itämeren maihin.
Väylämaksujen poistaminen on myös ympäristöteko. Meriliikenteen tehokkuutta pitää edistää osana liikenteen vähähiilistämistä. Tämänhetkinen väylämaksujärjestelmä aiheuttaa sen, että jokainen satamakäynti merkitsee uutta väylämaksua, tällä on suora vaikutus siihen, että kuljetusten tehokkuus laskee ja esimerkiksi lasteja ei oteta tai jätetä väylämaksun takia Suomen eri satamista. Tehokkuus linkittyy suoraan ympäristötavoitteisiin.
Edellä mainituista syistä ehdotamme, että 1.1.2021 alkaen väylämaksuista luovutaan kokonaan ja pysyvästi.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että lakiehdotus hylätään ja
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
väylämaksulain kumoamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaan säädetään:
1 §
1122/2005 Tällä lailla kumotaan väylämaksulaki () siihen tehtyine muutoksineen.
2 §
Tämä laki tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2021.
Helsingissä 3.11.2020
Kari
Tolvanen
kok
Jukka
Kopra
kok
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Liikenne- ja viestintävaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 153/2020 vp sisältyvän lakiehdotuksen.
Vastalauseet
1 vastalausetta jätettiin mietintöön omine kannanottoehdotuksineen. Vastalauseet eivät muuta valiokunnan enemmistön päätösehdotusta, mutta ne kirjataan mietintöön ja niistä voidaan äänestää täysistunnossa.