Eduskunnan puhemiehelle
Maksujärjestely kuitenkin raukeaa, mikäli unohtaa suorittaa pienenkin maksun eräpäivään mennessä. Verohallinnon 17.4.2020 antaman päätöksen (278/2020) mukaan "Maksujärjestely raukeaa, jos verovelvollinen ei suorita maksuja maksuaikataulun mukaisesti, verovelvolliselle syntyy uutta maksujärjestelyn ulkopuolista verovelkaa tai jos verovelvollinen laiminlyö verotusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden". Rauenneeseen maksujärjestelyyn kuuluvista veroista ei voi pyytää uutta maksujärjestelyä.
Tämä on johtanut siihen, että yllättäviin taloudellisiin haasteisiin juuri helpotusta saaneilta yrityksiltä on peritty palautetut arvonlisäverot kerralla takaisin. Yritykset ovat saattaneet ehtiä jo investoida rahat liiketoimintansa ja työpaikat pelastaakseen. Pieni inhimillinen virhe voi aiheuttaa yritykselle ison laskun ja uuden, jopa aiempaa isomman kassakriisin.
Verohallinnon linjaus maksujärjestelmän raukeamisesta on yksiselitteinen ja joustamaton. Inhimilliselle erehdykselle ei ole sijaa, kun asiantuntijaharkintaa ei käytetä. Tällä hetkellä yrittäjät ovat valmiiksi hankalassa tilanteessa globaalin pandemian vuoksi. Nykyinen automatisoitu käytäntö ei edistä hallituksen tavoitetta edesauttaa yritysten nopeaa toipumista koronakriisistä ja välttää työpaikkojen menetyksiä. Asiantuntijaharkinnan käyttöä olisi syytä harkita kaikissa maksujärjestelyissä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen Verohallinnon asiantuntijaharkintaa maksujärjestelyn raukeamisessa ja torjuakseen nykyisen, joustamattoman käytännön aiheuttamat yritysten akuutit kassakriisit?