Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi väliaikaisista poikkeuksista työttömyysturvalakiin covid-19-epidemian vuoksi annetun lain voimassaoloa siten, että se olisi voimassa 31.3.2021 saakka.
Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi väliaikaisia muutoksia, joiden tavoitteena on yksinkertaistaa eräissä tilanteissa työttömyysturvan säännöksiä ja näin keventää etuushakemuksen käsittelyn edellyttämää työmäärää. Ehdotettavat muutokset koskevat eräitä työttömyysetuuden sovittelutilanteita ja työttömyysetuuden maksamista ilman päätöstä. Työttömyysetuutta voitaisiin väliaikaisesti edelleen maksaa hakemuksen perusteella ennakkona enintään kuudelta kuukaudelta.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan väliaikaisesti jatkettavaksi työttömyysetuuden sovittelun korotettua suojaosaa eli sitä osuutta ansioista, jota ei huomioida maksettaessa soviteltua työttömyysetuutta. Samoin ehdotetaan jatkettavan väliaikaista poikkeusta liikkuvuusavustuksen kokoaikatyön työmatkaa koskevaan avustuksen edellytykseen.
Esitys liittyy valtion vuoden 2021 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Laissa säädetään työttömyysetuuden sovittelua ja työttömyysetuuden maksamista ilman päätöstä koskevista poikkeuksista, joiden tarkoituksena on sujuvoittaa etuushakemusten käsittelyä. Lisäksi laissa säädetään työttömyysetuuden niin sanotun suojaosan korotuksesta sekä liikkuvuusavustuksen ehtojen muutoksista, joiden tavoitteena on tukea työn vastaanottamista ja työvoiman alueellista liikkuvuutta.
Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että jatkettavaksi ehdotetut työttömyysturvalain poikkeukset koskevat myös Ahvenanmaata.
214/2020 Valiokunta toteaa, että työttömyysturvalakiin lailla(,,) tehtyjä vuoden 2020 loppuun asti voimassa olevia poikkeuksia niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen ei ehdoteta jatkettaviksi. Kyseiset poikkeukset koskevat muun muassa etuuden maksamista omavastuuajalta, 13 viikon työssäoloehtoa ja työttömyyspäivärahan enimmäisajan jatkamista. Valiokunta korostaa, että viestinnässä on kiinnitettävä erityistä huomiota eri poikkeussäännösten voimassaoloaikoihin.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 231/2020 vp sisältyvän lakiehdotuksen.