Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilakia.
Poliisilakiin lisättäisiin suojelupoliisin päällystöön kuuluvaa poliisimiestä koskeva maininta eräisiin lainkohtiin, joihin se oli jäänyt lisäämättä siviilitiedustelua koskevan lainsäädäntökokonaisuuden yhteydessä. Suojelupoliisin päällystöön kuuluvalle poliisimiehelle mahdollistettaisiin poliisin toimivaltuuksiin liittyvien virkatehtävien suorittaminen.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Siviilitiedustelua koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan 1.6.2019 (—). Osana mainittua lainsäädäntöä suojelupoliisilta on poistettu esitutkinta- ja pakkokeinotoimivaltuudet. Rikoksen estämistä ja paljastamista koskevien toimivaltuuksien on ollut kuitenkin tarkoitus säilyä muuttumattomina suojelupoliisin käytössä.
872/2011 Rikosten estämiseen ja paljastamiseen käytettävistä salaisista tiedonhankintakeinoista säädetään poliisilain () 5 luvussa, jossa niistä päättäminen, niiden vaatiminen käyttöön ja eräät muut toimenpiteet on tietyiltä osin säädetty pidättämiseen oikeutetun poliisimiehen tehtäväksi. Näitä säännöksiä sovelletaan myös suojelupoliisin toimintaan. Suojelupoliisissa ei ole siviilitiedustelulainsäädännön voimaantulon jälkeen ollut pidättämiseen oikeutettuja poliisimiehiä, koska suojelupoliisilla ei ole edellä todetuin tavoin enää esitutkinta- ja pakkokeinotoimivaltuuksia. Tätä vastaavan suojelupoliisin päätöksentekotason osoittamiseksi viitataan voimassa olevassa lainsäädännössä suojelupoliisin päällystöön kuuluvaan poliisimieheen, jolla tarkoitetaan suojelupoliisin päällikköä, apulaispäällikköä, osastopäällikköä, ylitarkastajaa tai tarkastajaa. Siviilitiedustelulainsäädännön voimaantulon jälkeen on käynyt ilmi, että maininta suojelupoliisin päällystöön kuuluvasta poliisimiehestä on ilmeisesti epähuomiossa jäänyt puuttumaan eräistä poliisilain 5 luvun säännöksistä, joihin se on ollut alun perin tarkoitus lisätä. Poliisilain säännökset ovatkin saadun selvityksen mukaan tältä osin epäjohdonmukaisia, mikä on aiheuttanut epäselvyyksiä käytännön tilanteissa muun muassa tuomioistuimissa.
Valiokunta toteaa selvyyden vuoksi, että lakiehdotuksen säännöksissä ei säädetä poliisille uusia toimivaltuuksia eikä osoiteta suojelupoliisin päällystöön kuuluvalle poliisimiehelle ratkaisuvaltaa. Poliisilain 5 luvun 18 §:n mukaan teknisestä kuuntelusta päättää tuomioistuin. Lisäksi luvun 26 §:n mukaan tekniseen tarkkailuun käytettävän laitteen, menetelmän tai ohjelmiston saa asentaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan vain, jos tuomioistuin on antanut siihen luvan.
Valiokunta pitää salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisestä päättävän tahon selkiyttämistä sekä erityisesti tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisvelvoitteen määrittämistä ehdotetulla tavalla myös henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuuden ja tietojen oikeellisuuden näkökulmasta tärkeänä.
Valiokunta pitää poliisilain 5 lukuun ehdotettuja muutoksia välttämättöminä sen varmistamiseksi, että suojelupoliisin päällystöön kuuluvalla poliisimiehellä on tosiasialliset mahdollisuudet suoriutua salaiseen tiedonhankintaan liittyvistä virkatehtävistään. Hallintovaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Hallintovaliokunnan päätösehdotus
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 166/2020 vp sisältyvän lakiehdotuksen.