Eduskunnan puhemiehelle
Ulkoministeriö toi kaksi naista ja kuusi lasta Suomeen Koillis-Syyriasta olevalta al-Holin leiriltä sunnuntaina 20.12.2020. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomi on aktiivisesti hakenut al-Holista aikuisia Suomeen. Aikuisilla on uutisoitu olevan tiiviit kytkökset terroristijärjestö Isikseen. Suojelupoliisi on luokitellut aikuiset turvallisuusuhkiksi, jotka konfliktialueelta palaamisen jälkeen voivat jatkaa radikaalia toimintaa. Suojelupoliisin mukaan myös Isis-taistelijoiden lapset ovat pitkällä tähtäimellä mahdollinen turvallisuusuhka Suomelle.
Hallitus linjasi 16.12.2019, että hallitus pyrkii kotiuttamaan leireiltä kaikki suomalaislapset. Julkisuudessa on puhuttu myös suomalaislapsiin rinnastettavista lapsista ja heidän tulostaan Suomeen. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Suomen viranomaiset toimivat perustuslain 22 §:n mukaisen velvoitteen perusteella turvatakseen leireille pidettyjen suomalaislasten perusoikeudet ja että nämä perusoikeudet voidaan turvata vain tuomalla heidät Suomeen.
Al-Holin leirillä kerrotaan olevan edelleen viitisentoista suomalaislasta ja puolenkymmentä äitiä. Nyt ulkoministeriön järjestämä henkilöiden Suomeen tuonti tapahtui yhdessä Saksan viranomaisten kanssa ja myös Saksa on kotiuttanut omia kansalaisiaan. Ulkoministeriö kertoi vain lasten kotiuttamisen olleen mahdotonta ja että kaikessa viranomaistoiminnassa on ensisijaisesti otettu huomioon lapsen etu.
Yleisradion ulkomaantoimittajan Antti Kurosen viime vuonna raportoimien tietojen mukaan ainakin kaksi suomalaismiestä on vangittu Syyriassa osallisina terroristijärjestö Isisin toimintaan. Tietojen mukaan ainakin toinen miehistä on ollut vangittaessa alaikäinen. Suomen perustuslain 9 §:ssä taataan kansalaisille oikeus palata Suomeen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Minkälaiseen vastuuseen aikuiset palaajat joutuvat terroristijärjestön toimintaan osallistumisesta ja lasten viemisestä terroristijärjestön vaikutusalueelle, ja otetaanko Suomeen tulleet lapset huostaan heidän turvallisuutensa ja terveytensä vakavasta vaarantumisesta johtuen,
mitä tarkoittaa suomalaisiin tai Suomen kansalaisiin rinnastettavat lapset ja mitä oikeudellisia velvollisuuksia Suomella on heitä kohtaan,
miten konsulipalvelulaki ja Suomen kansainväliset velvoitteet terrorismin ehkäisemiseksi suhteutuvat aikuisiin tulijoihin,
mitkä olivat tämän viimeisimmän yksittäisen operaation kokonaiskustannukset charterlentoineen, ja
millä tavalla ja aikataululla ulkoministeriö koordinoi leirillä vielä olevien suomalaisten palautusta, sekä
tekeekö Suomi yhteistyötä alueen vankiloiden kanssa tai valmisteleeko muutoin alueella olevien suomalaisten miesten vapauttamista ja palauttamista Suomeen?