Eduskunnan puhemiehelle
Helsingin Sanomat kertoi tammikuun lopussa hallituksen pyrkivän tuomaan pikaisesti eduskunnan käsiteltäväksi lakimuutoksen, joka mahdollistaa rajalla tehtävät pakolliset koronatestit. Tällä hetkellä testaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja suuri osa Suomeen saapuvista matkustajista jättääkin testin väliin. Myöskään omaehtoista karanteenia ei valvota mitenkään.
Torstaina 4.2.2021 julkisuudessa käyty keskustelu testauspakosta sai kuitenkin uuden käänteen, kun Iltalehti kertoi Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori ja julkisoikeuden dosentti Matti Muukkosen aluehallintovirastoihin (AVI) lähettämästä tietopyynnöstä, joka koskee tartuntatautilain 15 tai 16 pykälän soveltamista. Kyseiset lainkohdat mahdollistavat sekä kohdennetut että pakolliset terveystarkastukset aluehallintoviraston päätöksellä. Muukkosen selvityksen mukaan kyseisten pykälien mukaisia päätöksiä aluehallintovirastoissa ei vuosina 2020 ja 2021 ole tehty.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miksi sosiaali- ja terveysministeriö ei ole ohjeistanut aluehallintovirastoja rajanylityspaikoilla tehtävistä pakollisista koronatesteistä tartuntatautilain 16 §:n perusteella,
miksi AVI ei ole vaatinut pakollista koronatestiä Suomeen saapuville henkilöille tartuntatautilain 16 §:n perusteella ja
miksi hallitus on valmistelemassa uutta lakiesitystä koronan pakkotesteistä, kun nykyinen tartuntatautilaki mahdollistaa pakollisen testauksen AVI:n päätöksellä?