Eduskunnan puhemiehelle
Merten roskaaminen on iso kansainvälinen ongelma, jonka osalta myös Euroopan unioni on aktivoitunut puuttumalla merten roskaamiseen. Single-use plastics (SUP) -direktiivin kautta EU pyrkii vähentämään merten roskaantumista. Direktiivin tarkoitus on hyvä ja kannatettava, jolla pyritään vaikuttamaan merten puhtauteen muun muassa ammattikalastuksen roskaamiseen puuttumalla.
Suomessa on kuitenkin herännyt huoli aikeista ulottaa direktiivin soveltaminen koskemaan myös sisävesiämme. Tarvetta tähän on vaikea perustella, sillä Suomen ympäristökeskus (SYKE) mukaan maamme rantojen roskista vain 0,06 % on kalastuksesta aiheutuvaa roskaa. Suomessa ongelmaa ei siis käytännössä ole.
Pahimmillaan tilanne voisi johtaa siihen, että Suomi torjuu ongelmaa, jota ei ole. Direktiivin soveltaminen sisävesillä voisi johtaa sekä vapaa-ajan- että ammattikalastajien kulujen nousuun muun muassa kierrätysjärjestelmien rakentamisen kautta. Tämä haittaisi sekä vapaa-ajan- että ammattikalastajien toimintaa. Vaikutukset näkyisivät kannattavuudessa ja kustannusten kasvussa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Single-use plastics (SUP) -direktiiviä ei sovelleta Suomen sisävesillä?