Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on käsitellyt oikeusasiamiehen kertomusta työvoimapalveluiden ja työttömyysturvan laillisuusvalvontaa koskevin osin.
Kanteluiden lisäksi apulaisoikeusasiamies tutki omana aloitteena työvoimapoliittisten lausuntojen käsittelyajat maan kaikissa TE-toimistoissa. Käsittelyaikaylitykset johtuivat usein sairaus- ja vuosilomista sekä irtisanoutumisista ja eläköitymisistä aiheutuneista henkilöstöresurssivajeista, joihin TE-toimistot eivät olleet pystyneet reagoimaan riittävän nopeasti. Ongelmia ja lisätyötä aiheuttaa myös määräaikaisen henkilöstön suuri määrä työttömyysturva-asioiden käsittelyssä. Apulaisoikeusasiamies pitää asioiden asianmukaisen ja viivytyksettömän käsittelyn kannalta ongelmallisena sitä, että ainakin joissakin TE-toimistoissa merkittävä osa työttömyysetuuden asiantuntijalausuntoja antavista asiantuntijoista, jotka siis hoitavat pysyväisluonteisia lakisääteisiä tehtäviä, oli palkattu määräaikaisella rahoituksella. Valiokunta yhtyy apulaisoikeusasiamiehen huoleen ja muistuttaa, että osa näistä tehtävistä edellyttää varsin spesifiä asiantuntemusta, mikä osaltaan puoltaa pyrkimystä vakaisiin työsuhteisiin.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kiinnittää perustuslakivaliokunnan huomiota siihen, että työhallinnon alueella kantelut ovat jo pitkään johtaneet oikeusasiamiehen toimenpiteisiin selkeästi muita hallinnonaloja useammin. Valiokunta huomauttaa myös, että merkittävä osa työhallinnon kanteluista liittyy yksittäisen päätöksen keston ja oikeellisuuden kaltaisiin, helposti havaittaviin ja todennettaviin epäkohtiin. Sen sijaan rakenteelliset ongelmat tulevat esiin voittopuolisesti oikeusasiamiehen omana aloitteenaan käsittelyyn ottamien teemojen yhteydessä. Tämä viittaa siihen, että oikeusasiamiehen kantelukanava ei toimi kovin hyvin silloin, kun oikeusloukkauksen syyt ovat rakenteellisia.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta esittää,
että perustuslakivaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.