Eduskunnan puhemiehelle
Saariston kehittämisen edistämisestä annetun lain 5 §:ssä säädetään saariston liikenne- ja kuljetuspalveluista, että valtion on pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakinaisella väestöllä on käytettävissään asumisen, toimeentulon ja välttämättömän asioinnin kannalta tarpeelliset liikenne- ja kuljetuspalvelut, sekä siitä, että nämä palvelut ovat mahdollisimman joustavat ja ilmaiset tai hinnaltaan kohtuulliset.
Yhteydenotot Naantalista kertovat, että viranomaisten vastuunjako ei Ampuminmaan saaren asukkaiden liikennepalvelujen järjestämisestä ole kaikilta osin selkeä. Tämän johdosta asukkaiden lakisääteiset kulkemismahdollisuudet ovat merkittävästi heikentyneet erityisesti kelirikkoaikana. Ampuminmaan kuljetuksista on neuvoteltu kaupungin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen välillä, mutta neuvotteluissa ei ole löydetty yhteisymmärrystä.
Naantalin kaupunki on katsonut, että sillä ei ole voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaa velvoitetta saaristoliikenteen järjestämiseen, koska lain mukaan valtio huolehtii yhteysalusliikenteen järjestämisestä saariin.
ELY-keskus on ilmoittanut, että ELY-keskus ei järjestä Ampuminmaalle yhteysalusliikennettä, koska saari ei kuulu Rymättylän reittialueeseen eikä siitä ole sovittu ELY-keskuksen ja liikennöitsijän välisessä sopimuksessa. Ampuminmaalla ei ole yhteysalusliikenteen laituria, johon alus voisi kiinnittyä. Saareen ei johda yhteysalusliikenteen käyttöön suunniteltua ja mitoitettua väylää, joten sen turvallisuudesta ei ole tietoa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millaisiin toimiin hallitus ryhtyy varmistuakseen siitä, että ihmisten lakisääteinen oikeus asua saaristoalueilla toteutuu niin, että asialliset mahdollisuudet liikkumiseen mantereelle voidaan turvata myös Naantalin Ampuminmaalla ja
miten Ampuminmaan saaressa asuvien liikkuminen turvataan kelirikkoaikana niin, että asukkaiden perusoikeudet turvataan?