Eduskunnan puhemiehelle
Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tilanne on ollut jo pitkään kriisissä. Aivan viime aikoina olemme kuulleet uutisia esimerkiksi Turusta, jossa itsetuhoiset nuoret nukkuvat täpötäyden nuorisopsykiatrian osaston lattioilla. Vastaava uutinen on kuultu myös Tampereelta. Yle kysyi äskettäin nuorisopsykiatrian tilanteesta viideltä suurelta sairaanhoitopiiriltä eri puolilta maata. Pahoja ruuhkia on Tampereen ja Turun lisäksi myös Oulussa ja Keski-Suomessa.
Lastenpsykiatrian potilaiden määrän kasvu on jatkunut jo koko 2000-luvun, eniten suurissa kaupungeissa. Alle 13-vuotiaiden lasten psykiatristen hoitokäyntien määrä on 2,2-kertaistunut 10 vuoden aikana. Samanaikaisesti esimerkiksi matalan kynnyksen vanhemmuuden tukea tarjoa-vien perheneuvoloiden asiakasmäärät ovat pysyneet lähes ennallaan.
Lieviä ja keskivaikeita psyykkisiä häiriöitä tulee esiin aiempaa enemmän. Asiantuntijat ovat arvioineet tämän johtuvan siitä, että vanhemmilla on entistä matalampi kynnys hakea apua ja huoli lapsista on kasvanut. Myös erityisesti neuropsykiatristen häiriöiden tunnistaminen on parantunut. Tämä ei ole kuitenkaan ilmiön koko kuva, sillä samaan aikaan pientä määrää lapsia koskevat vakavat häiriöt ovat muuttuneet vaikeammiksi.
Perusterveydenhuollon rooli lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitamisessa on tällä hetkellä epäselvä. Lievemmin oireilevat potilaat voitaisiin osittain hoitaa jo perustason palveluissa, jos siellä olisi riittävää osaamista. Psykiatrinen erikoissairaanhoito kuormittuu, koska myös lievemmin oireilevat lapset ohjautuvat sinne perustason palvelujen puutteessa. Tämän vuoksi erikoissairaanhoidon perustehtävä eli vaikeiden psyykkisten häiriöiden hoito kärsii.
Järjestöillä ja erilaisilla hankkeilla on mielenterveyspalveluissa myös oma roolinsa, mutta ohjautuminen niihin on satunnaista. Lisäksi hankkeet ovat monesti kestoltaan lyhytaikaisia ja laadultaan vaihtelevia.
Lapsille, nuorille ja heidän perheilleen mielenterveyspalveluiden epäselvä kokonaisuus näkyy luukulta toiselle pompotteluna sekä hoidon viivästymisenä. Liian usein toistuvat perheiden kokemukset siitä, että vanhemmat joutuvat taistelemaan vuodesta toiseen saadakseen lapsilleen apua. Tällöin hoitoon pääsy on vanhempien aktiivisuuden varassa. Pahimmillaan tämä sairastuttaa koko perheen ja asettaa lapset ja nuoret eriarvoiseen asemaan. Kaikilla vanhemmilla ei ole resursseja ja jaksamista vaatia palveluita lapselleen.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden ketju ei siis kokonaisuutena toimi eikä pysty vastaamaan lasten, nuorten ja perheiden hätään. Ongelmallista on myös, että lainsäädäntö ei määrittele perustasolla selkeää vastuutahoa tutkimukselle, hoidolle ja tai kuntoutukselle.
On myös lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista, että mielenterveyspalveluiden ja psykososiaalisen tuen saatavuudessa on suurta alueellista vaihtelua. Osa kunnista pystyy järjestämään lasten tukipalveluita esimerkiksi neuvoloissa, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Mutta niissäkään psykiatrista tai psykososiaalista tukea ei ole riittävästi. Pahimmillaan apu jää kokonaan saamatta.
Lasten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin sekä lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta on oleellista, että lapsi saa apua oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaiselta taholta. Nykyistä toimivampi lasten ja nuorten psykiatrinen hoito ja mielenterveyspalveluiden kokonaisuus ovat tärkeitä myös aikuisten mielenterveysongelmien helpottamisessa ja ennaltaehkäisyssä. Tiedämme, että noin puolet aikuisten mielenterveyden häiriöistä on alkanut alle 18-vuotiaana.
Korona-aika on entisestään kiihdyttänyt ongelmien kasaantumista ja lapsuuden eriarvoistumista. Lastensuojelun keskusliiton ja THL:n teettämän tuoreen kuntakyselyn mukaan 63 prosenttia vastanneista kunnista arvioi lastensuojelun asiakkaana olevien lasten mielenterveysongelmien lisääntyneen koronan aikana ja yli puolet kunnista arvioi, että vanhempien mielenterveysongelmat olivat lisääntyneet. Samanaikaisesti iso osa kyselyyn vastanneista kunnista arvioi, että lasten- ja nuortenpsykiatrian sekä oppilashuollon palveluiden saatavuus oli heikentynyt. Viesti kuntakentältä on erittäin huolestuttava.
Myös lapsiasiavaltuutettu on omissa lausunnoissaan ottanut kantaa siihen, että etenkin väkivaltaiset ja päihderiippuvaiset nuoret tarvitsevat vahvaa psykiatrista ja päihdehuollon tukea, mutta näille nuorille ei löydy nyt sopivia paikkoja. Nuoruusikäisten lasten vanhemmille ei myöskään ole matalan kynnyksen tukea tarjolla, vaikka psyykkinen sairastavuus kasvaa silloin huomattavasti.
Psyykkiset ongelmat ovat osa ylisukupolvista huono-osaisuutta, kun monenlaiset ongelmat kasaantuvat samoihin perheisiin. Mielenterveyden ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle, mikäli vanhemmat eivät saa apua omiin ongelmiinsa. Tilastollinen yhteys lasten ja vanhempien mielenterveyden häiriöiden välillä on vahva.
Lasten ja nuorten psyykkisiin ongelmiin puututaan ja niitä ennaltaehkäistään parhaiten tukemalla koko perhettä. Psykiatrisen hoidon kehittämisen ohella tarvitsemme myös edelleen keskustelua ja uusia toimia psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseksi ja mielenterveysongelmien ennalta ehkäisemiseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten perusterveydenhuollon roolia voisi kasvattaa lasten ja nuorten lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoitamisessa,
miten lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita voisi kehittää niin, että perusterveydenhuollon, psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen vastuut ja tehtävät ovat selkeät ja tarkoituksenmukaiset ja hoitoketjut toimivat ja
mitä lainsäädännöllisiä muutostarpeita on selvityksessä, jotta jokainen mielenterveyspalveluita tarvitseva lapsi ja nuori pääsisi oikea-aikaisesti psykiatrisen hoidon piiriin?