Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

KA 1/2015 vp — Keskustelualoite vihateoista ja rasismista Suomessa — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KA 1/2015 vp
KA 1/2015 vpRahoitusaloite

Keskustelualoite vihateoista ja rasismista Suomessa

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 536 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Eduskunnan puhemiehelle

Suojelupoliisin mukaan ääriliikkeiden väkivalta on yleistymässä Suomessa. Tammikuussa 2013 uusnatsijärjestön jäsenet hyökkäsivät Jyväskylän kirjastossa äärioikeistoa käsittelevän kirjan esittelytilaisuuteen. Yhtä tapahtuman järjestäjää viillettiin teräaseella. Heinäkuussa 2015 saman uusnatsijärjestön jäsenet hyökkäsivät Jyväskylässä sivullisten ihmisten kimppuun pahoinpidellen heitä. Saman järjestön edustajat ovat myös esiintyneet yhdessä erään kansanedustajan kanssa ilman, että siihen on puututtu. Kyseisen järjestön tavoitteena on kansallissosialistisen valtion luominen Suomeen. Suojelupoliisi on seurannut kyseisen uusnatsijärjestön ja äärioikeistolaisten liikkeiden toimintaa jo pidemmän aikaa.

Ilmapiiri on kiristynyt. Vihapuheen määrä on lisääntynyt, ja erilaiset ääriliikkeet ovat käyttäneet väkivaltaa. Ministeri Stubbin kotiin on isketty. Kansan vaaleilla valitsemat eivät voi seurata tällaista kehitystä sivusta. Nyt on aika päivittää äärijärjestöjen riskiarvio ja selvittää tarkasti, millä tavalla lainsäädäntöä voidaan parantaa, jotta ääriliikkeiden väkivaltaisuutta voidaan ehkäistä ja estää.

Suomi on aina ollut ja on jatkossakin monikulttuurinen ja -arvoinen maa. Suomessa ei voida hyväksyä rasismia tai vihapuhetta. On nähty liian monta kertaa, kuinka lyhyt matka vihapuheesta on vihatekoihin. Eduskunnan täytyy lähettää voimakas viesti: Rasismia, vihapuhetta tai väkivaltaa ei hyväksytä, sillä jokaisen ihmisarvo on jakamaton. Tällainen viesti on Suomen perustuslain hengen mukainen.

Monikulttuurisuus ei ole painajainen. Painajainen on rasismi sekä siitä kumpuava vihapuhe ja väkivalta. Painajainen on se, että Suomessa on väkivaltaa käyttäviä ääriliikkeitä. Painajainen on se, että kansalaiset joutuvat tuntemaan turvattomuutta. Heinäkuun lopussa 15 000 ihmistä osoitti mieltään avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta. Kaikki väkivalta — poliittinen tai epäpoliittinen — on yksiselitteisen väärin. Eduskunnan tehtävänä on nyt pohtia, kuinka kansalaisten turvallisuutta ja Suomen sisäistä turvallisuutta voidaan parantaa.

Ääriliikkeiden väkivalta on tosiasia, ja on eduskunnan tehtävä tehdä asiasta tarvittavat johtopäätökset. Jokainen kansanedustaja on sanoillaan ja päätöksillään vastuussa suomalaisten ja kaikkien Suomessa olevien turvallisuudesta. Tuhannet suomalaiset näyttivät mielenosoituksissa, että ihmiset kaipaavat nyt parlamentaarista keskustelua.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun ääriliikkeiden väkivallasta ja rasismista Suomessa.

Allekirjoittajat

Nasima RazmyarEnsimmäinen allekirjoittaja
Nasima Razmyar
Kansanedustaja · Jätetty 23.9.2015 · Helsinki
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 20.18·varmenna teksti