Eduskunnan puhemiehelle
Julkisen talouden tasapainottamistalkoissa tehdään kerralla useita muutoksia, jotka liittyvät esimerkiksi verotukseen, asiakasmaksuihin ja erilaisiin etuuksiin. Näillä muutoksilla on erilaisia vaikutuksia eri väestöryhmiin, kuten vanhuksiin, vammaisiin ja lapsiperheisiin.
Viime vuonna valmistuneessa raportissa (Valtiovarainministeriön julkaisuja 18/2015) todetaan mm. lapsiperheiden osalta, että lasten ja nuorten palvelujen kustannusten hahmottaminen ja vertaaminen on tällä hetkellä hankalaa, koska tietoja kerätään eri paikoissa ja erilaisin määrittein. Tilastot saattavat antaa monentyyppisiä lopputuloksia.
Näin ollen myös lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvien menoleikkausten vaikutuksia on vaikea arvioida. Jotta poliittiset päätöksentekijät saisivat nykyistä paremmin tietoa kokonaisvaikutuksista, tulee valtion talousarvion pääluokkiin, lukuihin ja momentteihin perustustuvan tarkastelun rinnalle rakentaa uusi väestöryhmittäinen tarkastelu ja arviointi muutosten yhteisvaikutuksista. Luonteva paikka vaikutusarvioille on talousarvion yleisperustelut.
Raportissa (Valtiovarainministeriön julkaisuja 18/2015) esitetään, että vuoden 2016 valtion talousarviota laadittaessa ministeriöt voisivat tehdä vaikutusarviot talousarvioon sisältyvistä muutoksista, joilla arvioidaan olevan vaikutusta tiettyihin väestöryhmiin. Tämän pohjalta valtiovarainministeriö voisi tehdä yhteenvedon vaikutuksista.
Lisäksi raportti esittää väestöryhmittäistä analyysia myös julkisen talouden suunnitelmaan. Julkisen talouden suunnitelmaan koottaisiin vuosille 2016—2019 yhteenveto tiettyihin väestöryhmiin merkittävästi vaikuttavista muutoksista ja näiden muutosten yhteisvaikutuksista väestönryhmien toimeentuloon ja hyvinvointiin suunnitelmakauden lopulla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millaisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, jotta esimerkiksi vanhuksiin, vaikeasti vammaisiin ja lapsiperheisiin kohdistuvien päätösten kokonaisvaikutukset olisivat nykyistä paremmin arvioitu ja dokumentoitu,
aikooko hallitus lisätä valtion talousarvion yleisperusteluihin ja julkisen talouden suunnitelmaan väestöpohjaisen vaikutusten arvioinnin ja
onko valtiovarainministeriössä ryhdytty toimenpiteisiin asiaa selvittäneen raportin (Valtiovarainministeriön julkaisuja 18/2015) johdosta?