Eduskunnan puhemiehelle
Lapissa asianmukaiset tietoliikenneyhteydet eivät ole kaikkien saatavissa. Esimerkiksi teleoperaattori Sonera lupasi 4G-verkon parannuksia Sallan Lapajärven alueelle syyskuun alkupuolella. Tukiasemia piti ottaa käyttöön jopa kaksikymmentä ja sen piti parantaa kaikkia muitakin kuuluvuuksia.
Sonera kuitenkin ilmoitti 16.9.2015, ettei kiinteän laajakaistan sopimuksia enää myönnetä ko. alueelle. Kuparipiuhoista on tarkoitus hankkiutua eroon. He ilmoittivat, että kiinteä laajakaistayhteys tullaan sulkemaan.
Kyseisellä alueella eletään tilanteessa, jossa ei kuulu puhelimet kuuluvuuskartoista huolimatta ja ainoa toimiva yhteys, kiinteä laajakaista, ollaan sulkemassa. Kuinka esimerkiksi opiskelija voi suorittaa etäopintoja, joissa hän tarvitsee toimivan laajakaistan netti- ja verkko-opiskelua varten?
Sonera on tarjonnut vaihtoehdoksi ns. mokkulaa eli nettitikkua. Ongelma on, että normaali puhelinyhteydetkään eivät toimi, ei siis mokkulayhteyskään. Etäluettavat mittaritkaan eivät saa lähetettyä lukemiaan ilman ulkoista katolle vedettyä lisäantennia.
Teleoperaattorin toiminta on kyseenalaista: jo olemassa olevat toimivat yhteydet puretaan eikä tilalle ole tarjota mitään toimivaa ratkaisua. Tällainen tilanne loukkaa kansalaisten oikeuksia ja polkee alueellista tasa-arvoa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Voidaanko yksipuolisella teleoperaattorin ilmoituksella sulkea yksi kylä pois matkapuhelinverkosta ja internetistä tarjoamatta tilalle mitään toimivaa vaihtoehtoista ratkaisua?