Eduskunnan puhemiehelle
Hallitus esitti tiedotustilaisuudessaan 8.9.2015 osana toimia kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi, että sairausajan palkka toteutettaisiin jatkossa niin, että ensimmäinen päivä on työntekijän vastuulla sekä päivät 2—9 ovat 80-prosenttisesti työnantajan ja 20-prosenttisesti työntekijän vastuulla ja sen jälkeen Kelan vastuulla.
Sairausajan palkan leikkaukset merkitsevät erityisen suurta menetystä niille työntekijöille, jotka tekevät osa-aikatyötä. Jos työaika on esimerkiksi 20 tuntia viikossa, merkitsee kahdeksan tunnin palkan menetys lähes puolta viikkotyöansioista. Mikäli sairastaminen jatkuu seuraavan päivän, menettää työntekijä vielä 20 % päivän palkasta. Näin ollen kahden päivän sairauspoissaolo veisi jopa puolet matalapalkkaisen työntekijän palkasta. Ottaen huomioon osa-aikatyön yleisyyden matalapalkka-aloilla, johtaisi tämä merkittävään toimeentulo-ongelmaan.
Suomen työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet sukupuolen mukaan. Naiset työskentelevät useammin osa-aikatyössä kuin miehet, ja naisvaltaisten alojen palkkataso on miesvaltaisia aloja alhaisempi. Sairausajan palkan leikkauksella hallituksen esittämällä tavalla on siis sukupuolivaikutuksia, joita hallituksen tulisi arvioida kriittisesti ja avoimesti.
Mikäli hallituksen esittämät toimet yli yhdeksän päivän sairauspoissaolojen osalta puuttuisivat työehtosopimusten sairausajan palkkaa koskeviin linjauksiin, tulisivat ne muuttamaan radikaalisti palkansaajien sairausajan palkkaturvaa.
Kelan sairauspäivärahan suuruus on noin 70 % työntekijän palkasta. Nykymallissa työnantajalla on oikeus saada Kelalta tämä rahasumma, mikäli se maksaa työntekijän sairausajan palkan yhdeksännen sairauspäivän jälkeen. Useissa työehtosopimuksissa, kuten teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa, määritetään sairausajan palkanmaksun enimmäiskestoksi ne työpäivät, jotka osuvat 56 kalenteripäivän sisään. Työnantajan maksettavaksi jää siis vain noin 30 % työntekijän palkkakustannuksista yhdeksännen sairauspäivän jälkeen.
Mikäli hallituksen esittämä muutos tarkoittaisi, että työntekijän toimeentulon lähteeksi tulisi yhdeksännen sairauspäivän jälkeen Kelan sairauspäiväraha, tarkoittaisi se työntekijän toimeentulon heikkenemistä. Metalliliiton keskituntiansion mukaan voidaan arvioida, että 56 päivää sairastava työntekijä menettäisi kaksi prosenttia suhteessa nykytilanteeseen.
Yli yhdeksän päivän sairauspoissaoloja tarvitsevat usein ikääntyneet työntekijät, joilla on kulumia ja leikkauksia. Heidän työuriensa pidentämisen kannalta nämä poissaolot ovat hyödyllisiä, sillä onnistuneen leikkauksen jälkeen heidän kykynsä jatkaa työelämässä paranee. Työkyvyn kannalta tarpeellisten sairauspoissaolojen sanktioiminen työntekijälle vaarantaa tavoitteet työurien pidentämisestä.
Työehtosopimuksissa säädetään huomattavasti lain minimitason ylittävästä sairausajan palkasta. Hallituksen 8.9.2015 antama tiedotus siitä, että esitetyt toimenpiteet toteutetaan nykyisten työehtosopimusten päättyessä voimaan tulevana pakottavana lainsäädäntönä, herättää kysymyksen siitä, voidaanko jatkossa enää solmia työehtosopimuksia, joissa työntekijöille taataan lain minimiehtoja parempi sairausajan palkkaturva.
On myös arvioitu, että pakottavan enimmäistason säätäminen työehtosopimuksille rikkoo vapaata sopimusoikeutta, joka on tunnustettu niin EU:n sosiaalisessa peruskirjassa kuin myös ILO:n sopimuksissa 87 ja 98. EU:n sosiaalinen peruskirja on velvoittavaa EU-oikeutta, ja vaikka hallitus tiedotustilaisuudessaan 8.9. ilmoitti uudistusten olevan yhteensopivia EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten kanssa, on asiasta esitetty vastakkaisiakin näkemyksiä.
Hallituksen uudistusten tavoitteena on parantaa työn hintakilpailukykyä ja nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Vaikka sairauspoissaolojen vähentäminen onkin hyvä tavoite, eivät sairauspoissaolojen sanktioinnit omavastuuosuuksilla ole osoittautuneet siihen hyviksi keinoiksi. Karenssien vaikuttavuutta toteutuneisiin sairauspoissaoloihin on vaikea todentaa, sillä sairauspoissaoloihin vaikuttavat niin työllisyystilanne, suhdanteet kuin työsuojelun ja työterveyden kehittäminenkin. Hallituksen tulee sanktioinnin sijaan kehittää keinoja parantaa työssä jaksamista ja vähentää sairauspoissaoloja.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus arvioinut esittämiensä sairausajan palkkaan kohdistuvien uudistusten sukupuolivaikutuksia,
aikooko hallitus toteuttaa sairausajan palkan uudistuksen niin, että työehtosopimuksissa ei voi enää sopia lain kirjainta paremmista sairausajan palkkausehdoista, eli kaventaa näin työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeutta ja
onko hallitus arvioinut esittämiensä sairausajan palkkaan kohdistuvien uudistusten vaikutusta työssä jaksamiseen ja työurien pidentämiseen?