Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Yleistä
Toimitusministeristön laillisuusvalvonta
Julkisen hallinnon digitalisaatio
Kanteluasioiden käsittely
(1)Oikeuskanslerin kertomuksen yleiskatsausosassa esitellään oikeuskanslerin tehtävät ja toimivaltuudet sekä tarkastellaan muun muassa Oikeuskanslerinviraston organisaatiota ja taloutta. Tämän lisäksi kertomuksessa selostetaan oikeuskanslerin toimintaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston virkatointen lainmukaisuuden valvonnassa, perus- ja ihmisoikeuksien valvontaa, oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja sen osana asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toiminnan valvontaa sekä viranomaisten ja muiden julkista tehtävää hoitavien laillisuusvalvontaa hallinnonaloittain. Tilastotietoja viraston toimenpiteistä ja työtilanteesta sisältyy kertomuksen viimeiseen lukuun.
(2)Kertomukseen sisältyvät vakiintuneen käytännön mukaisesti oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin puheenvuorot. Oikeuskansleri Pöysti tarkastelee puheenvuorossaan oikeuskansleria toimitusministeristön roolin valvojana. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen puheenvuoro käsittelee puolestaan rakenteellisia ongelmia lastensuojelun uhkana. Kertomukseen sisältyy lisäksi esipuhe, joka koskee kansanvaltaista oikeusvaltiota ja ylintä laillisuusvalvontaa kertomusvuoden jälkeen alkaneissa, covid-19-pandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa.
(3)Oikeuskanslerin puheenvuoroon sisältyy varsin laaja ja seikkaperäinen katsaus toimitusministeristön toiminnan rajoihin ja toimitusministeristön laillisuusvalvontaan. Kertomusvuoden aikana oli kaksi ajanjaksoa, jolloin hallitus oli toimitusministeristö. Näistä ensimmäinen kesti lähes kolmen kuukauden ajan.
(4)Oikeuskanslerin perustuslain 108 §:n mukaisena tehtävänä on muun muassa valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Oikeuskanslerin on pyydettäessä annettava presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä.
(5)Toimitusministeristön roolia koskevat kysymykset tulevat oikeuskanslerin kertomuksen (s. 19) mukaan arvioitavaksi usein ministeriöiden aloitteesta perustuslain 108 §:n 2 momentin mukaisena tietojen tai lausuntojen pyytämisenä. Kyseisiä pyyntöjä tuli ministeriöiden virkamiehiltä runsaasti vuonna 2019. Valtioneuvoston sisäiset konsultaatiot eivät suoraan näy Oikeuskanslerinviraston toimintaa koskevissa tilastoissa.
(6)Myös valtioneuvoston yleisistuntoon tulevien esittelylistojen tarkastuksessa kiinnitettiin kertomuksen (s. 20) mukaan Oikeuskanslerinvirastossa huomiota toimitusministeristön roolia koskevien periaatteiden asianmukaiseen soveltamiseen. Tarvittaessa esittelijää pyydettiin poistamaan valtioneuvoston esittelylistoilta asiat, jotka eivät soveltuneet toimitusministeristönä toimivan valtioneuvoston ratkaistaviksi.
(7)Oikeuskanslerin puheenvuorossa tarkastellaan toimitusministeristön toimivaltaa muun muassa lainsäädäntötyössä, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä kansainvälisten asioiden hoitamisessa, virkanimityksissä ja taloudellisissa ja suunnittelupäätöksissä sekä hallintoasioissa. Perustuslakivaliokunta pitää perusteltuna, että toimitusministeristöön liittyviä näkökohtia käsitellään laajasti ja monipuolisesti oikeuskanslerin kertomuksessa.
PeVM 16/2020 vpPeVM 16/2020 vp
(9)Oikeuskanslerin kertomuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että palvelujen digitalisoinnin riskejä palveluiden tasapuoliselle ja syrjimättömälle saatavuudelle voidaan osin torjua jo ennakollisesti huolehtimalla lainsäädännön laadusta, kun sähköisten palveluiden tuottamiseen tarkoitetuista rekistereistä ja itse palveluista säädetään. Kaikkia ongelmia ei kuitenkaan voida torjua lainsäädännön keinoin, sillä osin ongelmat tulevat esiin vasta palveluja käyttöön otettaessa. Perustuslakivaliokunta pitää riittävän ja asianmukaisen lainsäädännön lisäksi tärkeänä myös sitä oikeuskanslerin kertomuksessa mainittua seikkaa, että viranomaisen johdolla on ennakoiva ote yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja hallinnon palveluperiaatteen toteuttamiseen digitaalisessa ympäristössä.
PeVM 16/2020 vpPeVM 16/2020 vp
(11)Kertomusvuoden aikana Oikeuskanslerinvirastossa tuli vireille 2 130 kanteluasiaa. Muita laillisuusvalvonta-asioita tuli vireille 1 036.
(12)Asioita ratkaistiin 2 959. Kertomusvuoden lopussa vireillä oli 12 yli vuoden vanhaa kanteluasiaa. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että kanteluasioiden keskimääräiset ja mediaanikäsittelyajat ovat kertomusvuonna pidentyneet verrattuna kahteen sitä edeltävään vuoteen. Toisaalta vireille tulleiden omien aloitteiden määrät ovat kasvaneet jonkin verran.
(13)Perustuslakivaliokunta ei ole erikseen arvioinut oikeuskanslerin yksittäisiä ratkaisuja tai kannanottoja (,,,,).
(14)Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota saamaansa selvitykseen siitä, että kertomusvuoden jälkeen laillisuusvalvonnan työmäärä on kasvanut huomattavasti. Tämä näkyy muun muassa kanteluiden määrässä, jonka arvioidaan kasvaneen paitsi poikkeusolojen vuoksi myös yleisesti muutenkin. Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä, että laillisuusvalvontaan varataan riittävät resurssit. Asiaan tulee kiinnittää huomiota myös perustuslakivaliokunnan kiirehtimässä ylimpien laillisuusvalvojien tehtävien jakoa koskevassa uudistuksessa (,,,,,,,,,).
Ponsi
Valiokunnan kannanottoehdotus
Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Perustuslakivaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 12/2020 vp johdosta.