PERUSTELUT
Kunnallisverotuksen perusvähennyksestä säädetään tuloverolain 106 §:ssä. SDP:n näkemyksen mukaan oikeudenmukaisen verotuksen kohdistuman kannalta perusvähennyksen kohtuullinen määrä on nykyistä tasoa suurempi. Vuoden 2016 perusvähennyksen suuruudeksi esitetään 3 260 euroa. Jos puhtaan ansiotulon määrä muiden vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 18 prosentilla yli menevän tulon määrästä.
Päivärahatuloa saavien nettomääräiset vuosiansiot kasvaisivat noin 60 eurolla vuodessa verrattuna hallituksen esitykseen. Taloudellinen vaikutus olisi noin 90 miljoonan euron verovähenemä kunnallisverotukseen.
Perusvähennys tulee täysimääräisenä myönnettäväksi päivärahatuloa saavalla 3 260 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 5 500 euron vuosituloilla ja eläketuloa saavalla noin 11 300 euron vuosituloilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuu päivärahatulonsaajalla noin 19 500 euron vuosituloille, palkkatulonsaajalla noin 24 900 euron vuosituloille ja eläketulonsaajalla noin 21 700 euron vuosituloille asti.
Tällä hetkellä voimassa olevan säädöksen mukaan verovelvollisen luonnollisen henkilön tulosta vähennetään kuluvana vuonna 2 970 euroa, jos hänen puhdas ansiotulonsa ei muiden vähennysten tekemisen jälkeen ole mainittua määrää suurempi.
Koska perusvähennys myönnetään muiden tulosta tehtävien vähennysten tekemisen jälkeen, vähennys kohdistuu päivärahatulon-, palkkatulon- ja eläketulonsaajalla eri tulotasoille mainituista tuloista tehtävien erilaisten vähennysten vuoksi.
Lisäksi eläketulovähennystä on korotettava, jotta eläkkeensaajan ja työtuloja saavan välinen verotus ei nykyisestä eriarvoistu.
SDP esittää kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen prosentiksi 51 % ja kertoimeksi 1,43. Valtionverotuksen eläketulovähennyksen prosentiksi SDP esittää 44 ja kertoimeksi 3,9.
Perusvähennyksen kasvattamisen ja eläketulovähennyksen kasvattamisen yhteisvaikutus on, että eläkkeensaajan verotus kevenee kompensoiden eläkkeensaajille sitä hyötyä, minkä työtulovähennyksen nosto palkansaajille tuo. Eläketulovähennyksen noston vaikutus verotukseen on kunnallisveroa noin 150 miljoonaa euroa keventävä ja valtion verotusta noin 50 miljoonaa euroa keventävä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
1535/1992
1410/2010
1086/2014
tuloverolain () 100 §:n 2 momentti, 101 §:n 2 momentti ja 106 §, sellaisena kuin ne ovat, 100 §:n 2 momentti laissasekä 101 §:n 2 momentti ja 106 § laissa, seuraavasti
100 §
Valtionverotuksen eläketulovähennys
Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 3,90 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään progressiivisen tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrä ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään.
101 §
Kunnallisverotuksen eläketulovähennys
Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 1,43 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään 1 480 euroa ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon määrää suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän, eläketulovähennystä pienennetään 51 prosentilla ylimenevän osan määrästä.
106 §
Kunnallisverotuksen perusvähennys
Jos verovelvollisen luonnollisen henkilön puhdas ansiotulo edellä mainittujen vähennysten jälkeen ei ole 3 260 euron määrää suurempi, on siitä vähennettävä tämän tulon määrä. Jos puhtaan ansiotulon määrä mainittujen vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 18 prosentilla yli menevän tulon määrästä.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.