Eduskunnalle
Hausjärvellä noin 14 kilometriä pitkä asfaltoitu Kalliontie (maantie 13810) on ollut pitkään erittäin huonossa kunnossa. Tie lähtee Oitista ja sitä pitkin kulkevat ihmiset Kallion ja Kurun kautta esimerkiksi Hyvinkäälle. Tie on monen yrittäjän kulkuväylä viljelysalueilleen päivittäin. Tietä käyttää myös moni pitopalveluyritys, jotka kuljettavat kakkuja ja muita ruokatarvikkeita tilaisuuksia varten. Pahimmillaan painaumat ovat niin hyviä, että auton pohja ottaa tiehen kiinni. Välttääkseen tästä aiheutuneet vahingot ihmiset ajavat korkeiden harjanteiden päällä. Tien painaumat ovat jopa 20 cm syviä.
Nyt kuitenkin myös nämä korkeammat harjanteet ovat osittain murentuneet ja raskaan liikenteen käyttö esimerkiksi metsähakkuiden yhteydessä on heikentänyt entisestään tien kuntoa. Tie on aiemmin ollut suunnitelmissa korjata tai muuttaa sorapäällysteiseksi, mutta vaikka kuntakin on ottanut asian esille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa, ei kunnostus ole edennyt.
Muutama vuosi sitten sattuneen autorikon ja siitä valittamisen jälkeen nopeusrajoitusta laskettiin. Tiellä on yhä nopeusrajoituksena 50 km/h. Matalammasta nopeusrajoituksesta huolimatta, asukkaiden sanoin, kynnöspellolla ajaminen on aiheuttanut useita auto- ja työkonevaurioita. Syvät raiteet yhdistettynä tien pinnan rikkoutumiseen vähentävät jo itsessään liikenneturvallisuutta.
Lähialueen asukkaat keräsivät yli 200 allekirjoitusta adressiin, joka välitettiin eduskunnan lisäksi Uudenmaan ELY-kirjaamoon. Nimien keruun yhteydessä kävi ilmi, että näkörajoitteiselle jopa tiellä käveleminen on vaarallista syvien raiteiden vuoksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 490 000 euroa momentille
Hausjärven Kalliontien (maantie 13810) kunnostukseen.
31.10.20