PERUSTELUT
Suomen työttömyysaste on korkea, ja erityisesti matalapalkka-aloja vaivaa työvoimapula. Työmarkkinoilla on laajan tukiviidakon luomia kannustinloukkuja, jotka tekevät työttömän hakeutumisesta osa-aikaiseen, matalapalkkaiseen työhön usein kannattamatonta. Työn vastaanottamisesta on tehtävä kannattavampaa. Työttömyysetuuden suojaosan korottaminen on yksi keino joustavoittaa työttömien mahdollisuuksia vastaanottaa töitä. Samalla se on ensimmäinen askel kohti Saksan mallin mukaisten minitöiden käyttöönottoa Suomessa.
Ehdotettu muutos kannustaa aktiivisuuteen silloinkin, kun kokoaikaista työtä ei ole tarjolla. Työttömyysetuuden korotettu suojaosa mahdollistaa työttömille tulotason parantamisen työtä tekemällä ja toisaalta antaa mahdollisuuden pitää yllä työelämäkontaktia ja osaamista kokoaikaista työtä etsiessä. Osa-aikainen työ auttaa työtöntä saamaan jalkaa oven väliin työmarkkinoille, mikä lisää tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksia. Työttömyysjakson aikana työskentelevät työllistyvät todennäköisemmin kokoaikaisesti kuin yhtä kauan kokonaan työttömänä olleet (Kyyrä, Matikka ja Pesola 2018; Työttömyysturvan suojaosa ja työttömyyden aikainen työskentely. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 45/2018.). Pienikin mahdollisuus tehdä työtä työttömyyden aikana madaltaa työelämään lähtemisen kynnystä ja ehkäisee syrjäytymistä. Samalla ehdotettu muutos tuo työttömät nykyistä paremmin potentiaaliseksi työvoimaksi osa-aikaisiin töihin aloilla, jotka kärsivät työvoimapulasta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
työttömyysturvalain 4 luvun 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
1290/2002
1049/2013
työttömyysturvalain () 4 luvun 5 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa, seuraavasti:
4 luku
Soviteltu ja vähennetty työttömyysetuus
5 §
Etuuden määrä
Suojaosan määrä on:
1) 500 euroa kuukauden sovittelujakson aikana;
2) 500 euroa käytettäessä 4 §:n 2 momentin mukaista laskennallista tuloa;
3) 465 euroa neljän peräkkäisen kalenteriviikon sovittelujakson aikana.
Tämä laki tulee voimaan 1päivänä tammikuuta 2022.