Eduskunnan puhemiehelle
Suomen vankiloissa on noin 200 jengeihin kuuluvaa vankia tai tutkintavankia. Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) vuonna 2021 tilaamien kahden turvallisuusselvityksen mukaan vankiloissa ei kyetä puuttumaan järjestäytyneiden rikollisryhmien toimintaan riittävän hyvin. Henkilökuntaa on liian vähän, ja lähes joka kolmas vartija on kouluttamaton osassa vankiloita.
Ratkaisuna vankiloiden turvallisuuden parantamiseksi Risen teettämän ”Rikosseuraamuslaitoksen kyvystä vastata järjestäytyneen rikollisuuden antamiin haasteisiin” -selvityksen laatijan, Jari-Pekka Holopaisen mukaan olisi tärkeää, että jengiläiset siirrettäisiin nykyistä tehokkaammin omiin yksikköihinsä. Lisäksi henkilökunnan tulisi olla paremmin koulutettua. Viranomaisten yhteistyötä tulisi tiivistää sekä poliisin ja vankiloiden tulisi jakaa nykyistä enemmän keskenään tietoa. Myös vankiloissa tapahtuvaan huumekauppaan olisi kyettävä puuttumaan.
Risen vuonna 2021 teettämät vankiloiden turvallisuusselvitykset toimivat pohjana Rikosseuraamuslaitoksen toimeenpantaville uudistuksille. Osa uudistuksista näyttäisi kuitenkin vaativan lisärahoitusta vankeinhoitolaitosten henkilökunnan riittävyyden ja osaamisen varmistamiseksi. Lisäksi työturvallisuuden takaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Yksi keskeinen keino vähentää järjestäytynyttä rikollisuutta vankiloissa olisi estää rikollinen toiminta tai ainakin voimakkaasti vähentää sitä ongelmien vähentämiseksi, sillä järjestäytyneet rikollisryhmät pyrkivät myös vankeusaikana tavoittelemaan taloudellista hyötyä. Mikäli tähän saadaan puututtua, myös ryhmien houkuttelevuus ja valta-asema vankiloissa murenevat.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä riittävän henkilöstömäärän varmistamiseksi vankiloissa Rikosseuraamuslaitoksen selvitysten pohjalta,
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä estääkseen tai vähentääkseen voimakkaasti rikollista toimintaa vankiloissa ja
miten hallitus aikoo varautua vankiloiden työturvallisuuden kehittämiseen Sisäisen turvallisuuden selonteon (VNS 4/2021 vp) järjestäytyneen rikollisuuden kehittymisen arvioiden valossa?