Tiivistelmä
VALTIONEUVOSTON JATKOKIRJELMÄ
Ehdotus Valtioneuvoston kanta
Komissio antoi 15.12.2020 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (KOM(2020) 825 lopullinen, jäljempänä myös digipalvelusäädös). Asetusehdotuksen pääasiallinen sisältö ilmenee valtioneuvoston kirjelmästä (U 2/2021 vp) sekä nyt käsiteltävästä jatkokirjelmästä (UJ 14/2021 vp).
Eurooppa-neuvoston jäsenten julkilausumassa maaliskuussa 2021 kehotettiin lainsäätäjiä vauhdittamaan digipalvelusäädöksen käsittelyä, jotta voidaan mm. vahvistaa digitaalisten palvelujen sisämarkkinoita luomalla turvallisempi digitaalinen toimintaympäristö. Komission asetusehdotusta käsitellään kilpailukykyneuvoston alaisessa sisämarkkinatyöryhmässä nopeassa tahdissa. Jatkokirjelmän mukaan 25.11.2021 pidettävässä kilpailukykyneuvoston kokouksessa jäsenvaltioilta kysytään, hyväksyvätkö nämä neuvoston yleisnäkemyksen asetusehdotuksesta pohjaksi Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten. Työryhmätason keskusteluja ehdotuksen sisällöstä vielä jatketaan, jotta mahdollisimman moni jäsenvaltio voisi hyväksyä yleisnäkemyksen.
Uutena kantana katsotaan, että Suomi voi hyväksyä neuvoston yleisnäkemyksen asetusehdotuksesta pohjaksi Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten edellyttäen, että 18 artiklassa määritellyt tuomioistuimen ulkopuolisten riidanratkaisuelinten päätökset eivät ole sitovia.
Suomi kannattaa komission asetusehdotuksen tavoitetta lisätä palvelujen käyttäjien turvallisuutta verkkoympäristössä ja parantaa toimintaympäristöä yli rajojen tarjottaville innovatiivisille digitaalisille palveluille harmonisoimalla lainsäädäntöä. Asetusluonnoksella on myös yhteiskunnallisia tavoitteita parantaa kansalaisten perusoikeuksien toteutumista verkkoympäristössä, kun se sääntelee verkkoalustojen menettelytapoja silloin, kun ne poistavat käyttäjiensä lataamia sisältöjä lainvastaisena tai käytännesääntöjensä vastaisena. Laittomaan sisältöön verkossa tulee puuttua tehokkaasti, jotta verkkoympäristöä ei hyödynnetä laittomassa tarkoituksessa. Tällöin sääntelyn tulee olla oikeassa suhteessa sillä tavoiteltavaan päämäärään nähden, sen tulee turvata käyttäjien sananvapauden ja muiden perusoikeuksien toteutuminen sekä kuluttajansuojan korkea taso. Asetusehdotuksen tavoite vähentää erittäin suurten, yli 45 miljoonaa EU-käyttäjää omaavien verkkoalustojen palveluihin liittyviä ns. järjestelmäriskejä käyttäjille ja yhteiskunnalle on myös kannatettava.
Kyse on osittain uudenlaisesta ja laajasta verkossa välitettyjä sisältöjä koskevasta lainsäädännöstä ja se olisi ensimmäinen laatuaan maailmassa. On painotettava, että asetusehdotus sisältää erityisesti sananvapauteen, yhdenvertaisuuteen, oikeusvarmuuteen ja oikeusturvaan liittyviä valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä.
Suomi on vaikuttanut neuvotteluissa U-kirjelmän 2/2021 vp mukaisesti. Suomi on pyrkinyt edistämään sääntelyä, jossa asetuksen erilaiset tavoitteet olisivat tasapainossa ja jossa laittoman sisällön ilmoittamismenettely ei johtaisi siihen, että sisällön laittomuuden rajatapauksissa sääntely lisäisi palveluntarjoajien puuttumista lailliseen sisältöön palveluissaan. Suomi on neuvotteluissa tuonut esille sananvapausnäkökohtia sekä alkuperämaaperiaatetta liittyen palveluntarjoajien valvontaan. Suomi on korostanut sääntelyn selkeyttä perusoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä ja suhteessa jäsenvaltioiden siviili- ja rikosprosessioikeuteen.
Uutena kantana pidetään tarkoituksenmukaisena, että palveluntarjoajien vastuuvapaussäännökset laittomasta sisällöstä harmonisoidaan EU:n tasolla ja siirretään ehdotettuun asetukseen.
Uutena kantana suhtaudutaan varauksellisesti siihen, että käsiteltävänä olevassa kaikkea laitonta sisältöä koskevassa asetuksessa asetettaisiin määräaikoja (esimerkiksi 24/48 tuntia) laittomasta sisällöstä tehtyjen ilmoitusten käsittelylle.
Suomen kantana on ollut, että pääsääntöisesti sen jäsenvaltion viranomainen, mihin palveluntarjoaja on sijoittautunut, valvoo asetuksen III ja IV luvun säännöksiä (alkuperämaaperiaate). Uutena kantana pidetään hyvänä, että myös komissiolla on toimivalta valvoa erittäin suuria verkkoalustoja ja hakukoneita. Uutena kantana valtioneuvosto suhtautuu varauksellisesti ehdotettuihin 8 ja 9 artikloihin. Artiklat merkitsevät sitä, että jäsenvaltion viranomainen voisi kohdistaa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan välityspalvelun tarjoajaan määräyksen poistaa tietty laittomaksi katsomansa sisältö palvelussaan tietyltä maantieteelliseltä alueelta tai määräyksen ilmoittaa jokin tieto palvelunsa käyttäjästä. Tällainen määräys ei sitoisi palveluntarjoajaa ehdotetun asetuksen nojalla, vaan määräyksen mahdollisen sitovuuden tulisi perustua johonkin muuhun EU-lainsäädäntöön tai kansalliseen lainsäädäntöön, joka on sopusoinnussa EU-oikeuden kanssa. Vaikka toisen jäsenvaltion viranomaisen määräykset eivät olisi sitovia nyt ehdotetun asetuksen nojalla, ehdotettujen 8 ja 9 artiklojen voidaan katsoa poikkeavan alkuperämaaperiaatteesta. Suomi edistää neuvotteluissa sen varmistamista, että molemmissa artikloissa todetaan selvästi, etteivät 8 ja 9 artiklat vaikuta kansalliseen rikos- tai prosessioikeuteen.
Uutena kantana todetaan, ettei Suomen tulisi hyväksyä sitä, että tuomioistuimen ulkopuolisten riidanratkaisuelinten päätökset olisivat verkkoalustoja sitovia (ehdotuksen 18 artikla).
Uutena kantana kannatetaan lähtökohtaisesti komission ja jäsenvaltioiden laajoja toimivaltuuksia asetuksen säännösten tehokkaan valvonnan turvaamiseksi, erityisesti liittyen erittäin suurten verkkoalustojen palvelujen järjestelmäriskien selvittämiseksi, ymmärtämiseksi ja vähentämiseksi EU:ssa. Tällä on merkitystä verkkoalustojen palvelujen manipulointia hyödyntävän toiminnan kuten ulkomaisen informaatiovaikuttamisen torjumisen kannalta. Komission ja toimivaltaisten kansallisten viranomaisten toimivaltuuksia tulee kuitenkin vielä tarkentaa. Myös seuraamuksia koskevaa sääntelyä tulisi tarkentaa. Muutoksenhakua komission tekemistä päätöksistä asetuksen epäillyn rikkomisen tutkintamenettelyn aikana tulee myös selventää.
Uutena kantana pyritään neuvotteluissa siihen, että mikro- ja pienyrityksiä ei suljeta kaikilta osin pois puheenjohtajan kompromissitekstin III luvun 3 ja 3a jakson säännösten soveltamisalasta. Valtioneuvosto katsoo, että erityisesti tuoteturvallisuutta ja verkkomainonnan tunnistettavuutta koskevat säännökset ovat sen kaltaisia perustavanlaatuisia kuluttajien suojaksi annettuja säännöksiä, että kaikenkokoisten verkkoalustojen tulee toiminnassaan edistää niiden toteutumista.
Uutena kantana katsotaan, että 15 a artiklaa tulisi mahdollisuuksien mukaan täsmentää niin palveluntarjoajille asettavien velvollisuuksien laajuuden kuin artiklan käytännön soveltamisen osalta.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Yleistä
Laiton sisältö
Muita huomioita
Komissio on 15.12.2020 antanut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (KOM(2020) 825 lopullinen). Ehdotus pohjautuu komission digitaalisten sisämarkkinoiden strategian toimeenpanoon sekä politiikkatavoitteisiin, jotka komissio esitti helmikuussa 2020 antamassaan tiedonannossa "Euroopan digitaalista tulevaisuutta rakentamassa".
Asetusehdotuksen tavoitteena on edistää digitaalisten sisämarkkinoiden toimintaa ja erityisesti ns. välittäjäpalveluiden tarjontaa. Sen tavoitteena on laatia yleiset säännöt turvalliselle, ennakoitavalle ja luotettavalle verkkoympäristölle, jossa myös käyttäjien EU:n perusoikeuskirjan sisältämiä perusoikeuksia suojellaan tehokkaasti. Tavoitteena on lisäksi syventää nykyisen sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin välittäjäpalveluiden sääntelyä siirtämällä voimassa olevat direktiivin vastuuvapaussäännökset ehdotettuun asetukseen sekä lisäämällä asetukseen näiden palveluntarjoajien huolellisuusvelvollisuuksia. Nämä huolellisuusvelvollisuudet ovat uusia, ja niiden tavoitteena on edistää käyttäjien ja kuluttajien turvallisuutta verkossa.
Jatkokirjelmän mukaan asetusehdotusta käsitellään kilpailukykyneuvoston alaisessa sisämarkkinatyöryhmässä nopeassa tahdissa. Jatkokirjelmän mukaan 25.11.2021 pidettävässä kilpailukykyneuvoston kokouksessa jäsenvaltioilta kysytään, hyväksyvätkö nämä neuvoston yleisnäkemyksen asetusehdotuksesta pohjaksi Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten. Työryhmätason keskusteluja ehdotuksen sisällöstä vielä jatketaan, jotta mahdollisimman moni jäsenvaltio voisi hyväksyä yleisnäkemyksen.
Lakivaliokunta on aiemmassa lausunnossaan todennut, että laittoman sisällön käsitteen täsmennystarvetta perustelee sekin, että soveltamisalan laajuuden vuoksi myös palveluntarjoajan harkintavalta estää tai poistaa tietoja verkkoalustalta voi muodostua ongelmallisen laajaksi. Niin ikään palveluntarjoajan vastuukysymykset voivat muodostua pulmallisen epätäsmällisiksi.
Jatkokirjelmän mukaan (s. 4) laittoman sisällön määritelmän yleisyys asetuksessa johtuu siitä, että kyseessä on ns. horisontaalinen asetus, jossa säännellään kaikkea välityspalvelujen mahdollisesti välittämää laitonta sisältöä, ja asetuksessa on tarkoitus säätää yleiset vastuuvapaus-, huolellisuus- ja menettelysäännöt palveluntarjoajille koskien kaikkea laitonta sisältöä. Puheenjohtajan kompromissitekstissä laittoman sisällön määritelmää on jatkokirjelmän mukaan täsmennetty niin, että kansallisen lainsäädännön, jossa määritetään tietty sisältö laittomaksi, tulee olla EU-oikeuden mukaista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vastaava täsmennys on tehty myös 8 ja 9 artikloihin. Jatkokirjelmän mukaan (s. 8) asetukseen siirretään nykyisestä sähköisestä kaupankäynnistä annetusta direktiivistä (2000/31/EY) vastuuvapaussäännökset, jotka ovat yleisiä ja koskevat kaikkea välityspalveluissa välitettyä laitonta sisältöä. Tämän vuoksi Suomella ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa neuvotteluissa niin, että asetus koskisi vain tietyn tyyppistä tai tietyn sektorin laittomia sisältöjä, eikä niin, että 20 vuotta EU:ssa voimassa olleita vastuuvapaussääntöjä muutettaisiin sisällöllisesti niin, että ne koskisivat tietynlaista laitonta sisältöä.
Vastuuvapaussäännöksiin ja laittomaan sisältöön liittyen Suomi on jatkokirjelmän mukaan (s. 8) tuonut esiin riskiä siitä, että palveluntarjoajat voivat poistaa myös laillista sisältöä. Säilytyspalvelun tarjoajia koskevaa velvollisuutta järjestää palveluissaan laittoman sisällön ilmoitusmenettely sekä käsitellä näitä ilmoituksia (14 artikla) ja ilmoitusmenettelyn suhdetta palveluntarjoajan mahdollisuuteen vedota vastuuvapauteen onkin kompromissiesityksen 14 artiklan 3 kohdassa tarkennettu niin, että ilmoitusten laittomasta sisällöstä tulee olla sellaisia, että huolellinen säilytyspalveluntarjoaja voi todeta sisällön laittomuuden.
Jatkokirjelmän mukaan (s. 8—9) asetusehdotuksen perusteluita johdantokappaleessa 41a on tarkoitus tarkentaa EU-tuomioistuimen viimeisimmän oikeuskäytännön (esim. yhdistetyt tapaukset C-682/18 ja C-683/18) mukaisesti tavoitteena vähentää voimakasta kannustetta poistaa sisältöä. Edellä mainitussa tapauksessa tuomioistuin arvioi voimassa olevia, sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin säännöksiä vastuuvapaudesta ja katsoi päätöksessään, että ilmoituksen laittomasta sisällöstä pitää olla sellainen, että sen nojalla kyseisen alustan ylläpitäjä voi varmistua ilman yksityiskohtaista oikeudellista tutkintaa siitä, että kyseisen tiedon välittäminen on laitonta, ja siitä, että kyseisen sisällön mahdollinen poistaminen on yhteensoveltuvaa sananvapauden kanssa.
Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo, että edellä mainitut täsmennykset ja EU-tuomioistuimen viimeaikainen käytäntö osaltaan vähentävät mahdollisesti kannustetta poistaa sisältöä ns. varmuuden vuoksi, millä voisi olla epätoivottavia vaikutuksia sananvapauden toteutumiseen. Lisäksi täsmennykset osaltaan pyrkivät ehkäisemään tilanteita, joissa palveluntarjoajat poistaisivat vain tietyssä jäsenvaltiossa laittomaksi katsottua sisältöä, jos kyseinen sisältö nauttisi sananvapauden suojaa muissa jäsenvaltioissa ja sisällön poistaminen voisi olla myös EU-oikeuden vastaista. Näiltä osin voidaan katsoa, että asetusehdotuksen soveltamisala on osin täsmentynyt valiokunnan aikaisemmassa lausunnossaan esittämien huomautusten osalta.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että saadun selvityksen mukaan edellä mainitut arvioinnit tapahtuvat pitkälti yksityisen palveluntarjoajan toimesta, mikä edellyttää laajaa arviointia laittomasta sisällöstä, minkä lisäksi kompromissiesityksen myötä tulee lisäksi arvioitavaksi myös mahdollisen ilmoituksen ja laittomaksi väitetyn sisällön EU-oikeuden mukaisuus yksityisen toimesta.
Jatkokirjelmässä ilmaistun valtioneuvoston kannan mukaan (s. 2) uutena kantana valtioneuvosto suhtautuu varauksellisesti ehdotettuihin 8 ja 9 artikloihin. Artiklat merkitsevät sitä, että jäsenvaltion viranomainen voisi kohdistaa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan välityspalvelun tarjoajaan määräyksen poistaa tietty laittomaksi katsomansa sisältö palvelussaan tietyltä maantieteelliseltä alueelta tai määräyksen ilmoittaa jokin tieto palvelunsa käyttäjästä. Tällainen määräys ei sitoisi palveluntarjoajaa ehdotetun asetuksen nojalla, vaan määräyksen mahdollisen sitovuuden tulisi perustua johonkin muuhun EU-lainsäädäntöön tai kansalliseen lainsäädäntöön, joka on sopusoinnussa EU-oikeuden kanssa. Vaikka toisen jäsenvaltion viranomaisen määräykset eivät olisi sitovia nyt ehdotetun asetuksen nojalla, ehdotettujen 8 ja 9 artiklojen voidaan valtioneuvoston kannan mukaan katsoa poikkeavan alkuperämaaperiaatteesta. Valtioneuvoston kannan mukaan Suomi edistää neuvotteluissa sen varmistamista, että molemmissa artikloissa todetaan selvästi, etteivät 8 ja 9 artiklat vaikuta kansalliseen rikos- tai prosessioikeuteen.
Saamansa selvityksen perusteella myös lakivaliokunta suhtautuu 8 ja 9 artikloihin varauksellisesti ja pitää edellä selostettua valtioneuvoston kantaa perusteltuna.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kansallisten viranomaisten toimivallasta tehdä tarkastuksia säädetään asetusehdotuksen 41 artiklan 1 b kohdassa, jonka perusteella Suomessa säädettäisiin kansallisesti suomalaisen koordinaattoriviranomaisen toimivallasta. Kyseisen artiklan mukaan kansallisesti voidaan säätää myös niin, että Suomessa oikeusviranomainen päättää tarkastuksen tekemisestä. Valiokunta pitää tätä myönteisenä. Jatkokirjelmän (s. 18) mukaan tässä vaiheessa asetusneuvotteluja on vielä epäselvää, tarkoitetaanko "tiloilla" myös pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitettuja tiloja. Jos näin on, tulee jatkokirjelmän mukaan sekä kansallisen viranomaisen että komission tarkastusvaltuuksia arvioida myös perustuslain 10 §:ssä turvatun kotirauhan suojan kannalta. Muun muassa edellä todetun valossa lakivaliokunta yhtyy valioneuvoston kantaan, jonka mukaan komission ja toimivaltaisten viranomaisten toimivaltuuksia tulee vielä tarkentaa. On perusteltua vielä arvioida, voidaanko ja millä edellytyksillä tarkastuksia tehdä kotirauhan piirissä. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että perustuslain 10 §:n 3 momentissa kotirauhan piiriin ulottuvien toimenpiteiden edellytyksenä on välttämättömyys.
Saadun selvityksen mukaan asetusehdotukseen on lisätty uusi 44 a artikla, jossa säädetään virka-avun antamisesta toiselle jäsenvaltiolle. Sen 2 kohdan mukaan sijaintivaltion digitaalisten palvelujen koordinaattori voi pyytää muita digitaalisten palvelujen koordinaattoreita antamaan hallussaan olevia tietoja toiselle jäsenvaltiolle tai suorittamaan tutkintaa 41 artiklan 1 kohdan mukaan. Ehdotetun 44 a artiklan 2 kohdan mukaan digitaalisten palvelujen koordinaattori voi pyytää muita jäsenvaltioita suorittamaan toimenpiteitä alueillaan. Pyyntöä ei kuitenkaan tule noudattaa, ellei 44 a artiklan 4 kohdan a—c alakohdasta muuta johdu. Näin ollen epäselväksi jää, onko kansallisilla viranomaisilla velvollisuus toisen jäsenvaltion pyynnöstä suorittaa esimerkiksi tarkastuksia, ja tällaisesta virka-avun antamisesta on mahdollista kieltäytyä vain, jos joku 4 kohdan kriteereistä täyttyy.
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää tärkeänä, että jatkoneuvotteluissa säännöstä pyritään täsmentämään niin, että kansalliselle viranomaiselle jää harkintavaltaa niin, että se voi huomioida myös pyydetyn virka-avun tarkoituksenmukaisuuden. Mikäli harkintavaltaa ei jää, katsoo lakivaliokunta saamansa selvityksen perusteella tärkeäksi, että pyynnön edellytyksenä on tällaisten toimien välttämättömyys.
Jatkokirjelmästä ilmenevin tavoin (s. 18) komissiolle ehdotettujen toimivaltuuksien käyttämisessä tulevat sovellettavaksi EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä yleisinä periaatteina määritellyt puolustautumisoikeudet ja perusoikeuskirjan 41 artiklassa määritellyt hyvän hallinnon perusteet. Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo, että tästä huolimatta asetusehdotuksessa tarkoitettujen komission merkittävien toimivaltuuksien asianmukaisessa käytössä korostuvat entisestään vaatimukset SEUT 298 artiklassa edellytetyn sääntelyn aikaansaamiseksi hallintomenettelyn yhtenäisistä perusteista EU:n toimielimissä. Valiokunta katsoo, että hyvän hallinnon edistämiseksi ja oikeusturvan takaamiseksi tätä on syytä korostaa jatkoneuvotteluissa.
Eriävä mielipide
Eriävä mielipide
Perustelut
Puheenjohtajan kompromissitekstissä laittoman sisällön määritelmää on täsmennetty niin, että kansallisen lainsäädännön, jossa määritetään tietty sisältö laittomaksi, tulee olla EU-oikeuden mukaista. Tämä lisäys aiheuttaa uusia epäselvyyksiä, ja sitä voidaan lähtökohtaisesti pitää edelleen liian yleisenä ja epämääräisenä. Asetuksesta ei myöskään vieläkään ilmene täsmällisesti, mihin säädöksiin laittoman sisällön määrittely konkreettisesti perustuu. Asetusehdotuksessa laittomalla sisällöllä tarkoitetaan esimerkiksi tietoja, jotka liittyvät laittomaan toimintaan, kuten vaatimustenvastaisten tai väärennettyjen tuotteiden myyntiin, tekijänoikeudella suojatun aineiston luvattomaan käyttöön taikka toimintaan, johon liittyy kuluttajansuojalainsäädännön rikkomista. Näiden tulkinnassa EU-oikeudesta löytyy apu sisällön laittomaksi todentamiseen, sillä alat ja toiminnat on pitkälti harmonisoitu. Toinen tilanne on sellaisella sisällöllä, joka on pelkästään jäsenmaiden lainsäädännössä määritelty laittomaksi. Rikosoikeutta ei ole harmonisoitu samalla tavoin, ei myöskään niin kutsuttuja henkilöllisyysoikeuksia, kuten kunnianloukkausta ynnä muuta sellaista.
Ehdotus vaikuttaa muutenkin erikoiselta, koska jatkokirjelmän perusteella palveluntarjoaja arvioisi erilaisten yhteydenottojen perusteella, onko sisältö unionin oikeuden vastaista ja onko puolestaan kansallinen lainsäädäntö, johon laittoman sisällön osalta on vedottu, unionin oikeuden mukaista. Palveluntarjoaja joutuisi arvioimaan tällaisten pyyntöjen EU-oikeuden mukaisuutta myös toisen valtion viranomaisen tekemän yhteydenoton perusteella. Asetelma, jossa julkisen vallan käyttäjän esittämän pyynnön laillisuuden arviointi jätettäisiin yksityisoikeudelliselle toimijalle, vaikuttaa olevan varsin kummallinen myös oikeusvaltioperiaatteen kannalta katsottuna. Mielestämme sääntelykehikko tulisi valmistella uusiksi ilman, että palveluntarjoaja asetettaisiin laintulkitsijan asemaan.
Palveluntarjoajan hallinnollinen taakka esimerkiksi erilaisten pyyntöjen käsittelyssä muodostuisi myös varsin suureksi, jolloin eri kanavia pitkin tulevat ilmoitukset ja pyynnöt samaan tietosisältöön johtavat moninkertaiseen eri menettelyjä noudattaviin prosesseihin. Nähdäksemme ehdotusta tulisi edelleen selkeyttää jatkoneuvotteluissa ja valita sellaiset valvonta- ja oikeussuojakeinot, joilla voidaan toteuttaa asetuksen päämäärät tehokkaimmin vähimmällä hallinnollisella taakalla. Asetusehdotuksessa omaksuttua hybridimallia ei voida pitää rationaalisena asetusehdotuksen päämääriä ajatellen. Lisäksi ehdotusta tulisi täsmentää olennaisesti niin toimivallan kuin "määräyksen" luonteenkin osalta. Jos määräyksen noudattamatta jättäminen johtaa vastuuvapauden menetykseen, voidaan määräyksiä pitää painokkaasti palveluntarjoajia velvoittavina jo pelkästään yritysriskiin liittyvillä perusteilla.
Asetusehdotuksen mukaan jäsenvaltio voisi hakemuksesta nimetä myös luotettavia ilmoittajia (Trusted flaggers), joiden ilmoituksia laittomasta sisällöstä verkkoalustojen tulisi priorisoida ja käsitellä viivytyksettä. Kiinnitämme huomiota siihen, että edellytykset, joiden täyttyessä luotettavan ilmoittajan asema voidaan myöntää, on komission ehdotuksessa muotoiltu hyvin epätäsmällisellä ja avoimella tavalla. Myös tällaisten ilmoittajien vastuut ja velvollisuudet jäävät käytännössä epäselviksi samoin kuin se, onko sananvapauttaan käyttäneellä henkilöllä oikeus saada tietää, mikä taho on tehnyt ilmoituksen sisällön oletetusta laittomuudesta. Suhtaudumme luotettavien ilmoittajien ryhmän eli "siviilinettipoliisin" perustamiseen lähtökohtaisesti kielteisesti ja katsomme, ettei esitetyn kaltainen ilmiantokulttuuri sovi demokraattiseen oikeusvaltioon.
Jatkokirjelmän mukaan uutena kantana todetaan, ettei Suomen tulisi hyväksyä sitä, että tuomioistuimen ulkopuolisten riidanratkaisuelinten päätökset olisivat verkkoalustoja sitovia (ehdotuksen 18 artikla). Esitettyä kantaa voidaan pitää perusteltuna, mutta ehdotuksesta ei edelleenkään ilmene, miksi erillinen riidanratkaisuelin halutaan luoda. Mielestämme on olemassa myös suuri riski siitä, että se hämärryttää esimerkiksi tuomiovallan käyttöä, vaikka elimen ratkaisut eivät olisikaan sitovia. Tällaisten riidanratkaisuelinten toimivalta ja suhde tuomioistuimiin ja muihin viranomaisiin jää myös jatkokirjelmässä täysin epäselväksi.
Valtioneuvoston jatkokirjelmässä kannatetaan komission ja jäsenvaltioiden laajoja toimivaltuuksia asetuksen säännösten tehokkaan valvonnan turvaamiseksi. Erityisesti komissiolle annettaviin merkittäviin uusiin toimivaltuuksiin Suomen tulisi kuitenkin suhtautua kielteisesti. Asetusehdotuksen mukainen valvonta- ja oikeussuojajärjestelmä on muutenkin hyvin raskas, ja erilaiset rinnakkaiset järjestelyt aiheuttavat epäselvyyksiä siitä, mikä valvontamenettely tai oikeussuojakeino saa etusijan muihin nähden. Asiantuntijakuulemisten perusteella on myös syytä olla huolissaan siitä, että palveluntarjoajille eri kanavia pitkin tulevat, samaan tietosisältöön kohdistuvat ilmoitukset ja pyynnöt johtavat moninkertaiseen eri menettelyjä noudattaviin prosesseihin, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.
Nyt käsiteltävän jatkokirjelmän perusteella ja kokonaisuutta arvioituamme katsomme, että muutokset eivät ole riittäviä ja emme voi hyväksyä neuvoston yleisnäkemystä pohjaksi Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten. Vaikka joitain ongelmakohtia on pyritty korjaamaan, nousee jatkokirjelmässä edelleen esiin vakavia puutteita ja epäselvyyksiä, ja siksi vaadimme asian uudelleen valmistelua.
Mielipide
Edellä olevan perusteella esitämme,
että suuri valiokunta ottaa edellä olevan huomioon.
Helsingissä 11.11.2021
Sebastian
Tynkkynen
ps
Mari
Rantanen
ps
Leena
Meri
ps
Antero
Laukkanen
kd
Marko
Kilpi
kok
Jari
Kinnunen
kok
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN LAUSUNTO
Lakivaliokunta ilmoittaa,
että se yhtyy asiassa edellä esitetyin täsmennyksin ja täydennyksin valtioneuvoston kantaan.