Eduskunnan puhemiehelle
Kaunis Iron Ab:n Kaunisvaaran kaivoshanke sijaitsee Pajalan kunnassa, Norrbottenin läänissä, Ruotsissa lähellä Suomen rajaa. Toiminnot sijoittuvat lähimmillään noin 5 km:n päähän Suomen ja Ruotsin rajasta. Hanke käsittää nykyisen kaivostoiminnan Tapulin rautamalmilouhoksella ja Kaunisvaaran rikastamolla, jota laajennetaan rautamalmien avolouhinnalla ja näiden rikastamisella Kaunisvaaran rikastamossa. Lisäksi hankkeeseen kuuluu nykyisten jätealueiden ja vesialtaiden laajentaminen sekä uusien jätealueiden ja vedenpuhdistuslaitoksen rakentaminen. Hankkeeseen kuuluu raakavedenotto Muonionjoesta. Kaivostoiminnan ylijäämävesi johdetaan Muonionjokeen.
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 9.9.2021 julkaissut kuulutuksen Kaunisvaaran kaivoshankkeen lupahakemuksesta ja ympäristövaikutusten arvioinnista. Rajajokisopimuksen mukaan Suomen viranomaisilla, asukkailla ja yhteisöillä on mahdollisuus jättää muistutus tai mielipide kaivostoiminnan jatkamista ja laajentamista koskevasta lupahakemuksesta. Kaivoshankkeeseen sovelletaan Suomen ja Ruotsin välistä rajajokisopimusta sekä YK:n Euroopan talouskomission yleissopimusta valtioiden rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista (ns. Espoon sopimus).
Ruotsin ympäristöviranomaisen Naturvårdsverketin (NV) lausunnoissa Kaunis Iron Ab:n arviot ja suunnitelmat ympäristöhaittojen hallinnasta osoitetaan virheellisiksi kohta kohdalta. Viraston arvion mukaan kaivoksen jätevesien käsittelyä koskevissa suunnitelmissa on vakavia puutteita. NV:n lausunnosta ilmenee, että jätealue on suojattu ja levitetty ympäristöluvan vastaisesti ja vesistöihin on päästetty metalleja ja uraania. NV:n lisäksi myös Ruotsin vesistöviranomainen Havs- och vattenmyndighet ja Norrbottenin lääninhallitus ovat esittäneet vakavaa kritiikkiä kaivoshankkeesta.
Mark- och miljödomstolen vid Umeå tingsrätt 24.6.2021: "Naturvårdsverket menar att ansökan och övriga handlingar i målet inte är tillräckliga för en bedömning av den miljömässiga påverkan och visar inte att verksamheten kan bedrivas på ett för människor och miljön godtagbart sätt. Ansökan ska därför avslås."
Suomessa ympäristöministeriö ja Lapin ELY-keskus ovat jättäneet kertomatta kansalaisille Ruotsin viranomaisten vakavasta kritiikistä hanketta kohtaan.
Ylen uutiset on 5.11.2021 kysynyt asiasta kansainvälisen oikeuden professori emeritus Martti Koskenniemeltä. Koskenniemen mukaan kuulutuksessa pitäisi olla mainittuna Naturvårdsverketin kaltaisen asiantuntijaviranomaisen arvio. Hänen mukaansa siihen velvoittaa Espoon sopimus eli sopimus rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista. Kaivoshankkeiden valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnissa ja lupahakemuksissa täytyy kuulla naapurimaan kansalaisia. Myös EU-ohje YVA-menettelyn toteuttamisesta edellyttää informoimaan kaikista olennaisista projektiin liittyvistä näkökohdista.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo varmistaa, että suomalaiset lähiseudun asukkaat, yhteisöt ja viranomaiset saavat kaiken oleellisen tiedon Kaunis Iron Ab:n kaivoshankkeesta ja
miksi ruotsalaisten ympäristöviranomaisten voimakkaasti kriittistä arviota kaivoshankkeesta ei tuotu esille ELY-keskuksen kuulutuksessa?