Eduskunnan puhemiehelle
On selvää, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus saada oppia vuorovaikutuksessa tarvittava kieli tai kommunikointikeino varhaislapsuudessa muiden lasten tavoin. Kaikilla ihmisillä kieli on avainroolissa pääsyssä muihin oikeuksiin. YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista katsotaan, että puhutut ja viitotut kielet ovat samanarvoisia. Viittomakieltä käyttävät muodostavat kieli- ja kulttuuriryhmän, joka tunnustetaan perustuslaissa sekä YK:n vammaissopimuksessa. Kuuroista ja kuulovammaisista lapsista yli 90 % syntyy kuitenkin perheisiin, joissa ei ennestään osata viittomakieltä, ts. viittomakieli ei näissä perheissä voi siirtyä sukupolvelta toiselle automaattisesti. Koska mikään muu laki Suomessa ei anna lapselle oikeutta saada viittomakieli omaksi kielekseen, on tulevassa vammaispalvelulaissa säädettävä selkeästi tästä subjektiivisena oikeutena.
Myös muut kuin kuurojen, kuulovammaisten ja kuulo-näkövammaisten lasten perheet tarvitsevat varhaisen vuorovaikutuksen ohjausta välittömästi, kun lapsen vamma on havaittu. Lisäksi on tärkeää, että tähän asti käytetty käsite "kommunikaatio-ohjaus ja -opetus" korvataan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 2 artiklaa ja PL 17.3 §:ssä ilmaistua kohderyhmiä koskevaa jakoa mukaillen asianmukaisilla käsitteillä "viittomakielen opetus ja kommunikointikeinojen ohjaus".
YK:n vammaissopimuksen kielellisiin oikeuksiin ja kielelliseen saavutettavuuteen liittyvien periaatteiden täsmällisyys on hallituksen esityksessä varmistettava, jotta ketään 2 artiklassa tarkoitettua viitottua kieltä tai erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiokeinoja käyttävää tai tarvitsevaa vammaista henkilöä ei suljettaisi osallisuuden ulkopuolelle. Perustuslain 17.3 §:n mukaan viittomakieltä käyttävien ja tulkitsemis- tai käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Perustuslain 22 §:ssä säädetään julkisen vallan yleisestä velvollisuudesta perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen, ja perusoikeuden käyttöä täsmentävän lainsäädännön aikaansaaminen on yksi tehokkaimpia turvaamisen keinoja. YK:n lapsen oikeuksien komitea huomioi viittomakielten merkityksen jo vuonna 2006 vammaisten lasten oikeuksia koskevassa yleiskommentissa (CRC/C/GC/9), jonka kohdassa 41 viittomakieli mainitaan nimenomaisesti.
Terveydenhuollon kuulon kuntoutus keskittyy soveltuvien kuulon apuvälineiden löytämiseen ja tavoitteeseen saada niiden avulla tukea puhutun kielen kehittymiselle. Terveydenhuollon puolella kielenkehityksen tukemiseen liittyvä osaaminen viittomakielen osalta on erittäin kapeaa, kuten useimmilla muillakin koulutusaloilla. Siksi on tärkeää, että perustuslain 19 §:ää toimeenpanevalla sääntelyllä turvataan subjektiivinen oikeus kieleen kuurolle, kuulovammaiselle ja kuulo-näkövammaiselle lapselle, jotta hän saa yksilöllisen tarpeensa ja tilanteensa huomioivan kielen tai kommunikointikeinon. Viittomakielen opetuksessa ja kommunikointikeinojen ohjauksessa mahdollisuus pitkäkestoiseenkin ohjaukseen on turvattava, sillä kielenkehitys on aina monivuotinen prosessi ja lapsen tarpeet kasvavat hänen elinpiirinsä laajentuessa. Yksivuotiaalla on erilaiset kielelliset tarpeet kuin 10-vuotiaalla.
Koska viranomaisten tietoisuus kielellisestä saavutettavuudesta ja sen toteuttamisesta on heikkoa, tulee toimeenpanon tasolla huolehtia siitä, että kieleen ja kommunikointikeinoihin liittyvää tietoa ja osaamista jaetaan nykyistä enemmän esimerkiksi Vammaispalvelujen käsikirjassa. Hyvinvointialueiden välisessä yhteistyössä erityisosaamisen rakenteet ja työnjako ovat keskeisiä valmennuksen ja tuen tosiasiallisen toteutumisen parantamiseksi. Kun sekä vammaisuuteen että viittomakieleen ja kommunikointikeinoihin liittyvää osaamista vaativia tehtäviä hoidettaisiin koordinoidusti esimerkiksi osaamiskeskuksissa tms. verkostoissa, perheiden tueksi voitaisiin löytää osaavat ammattilaiset paitsi viittomakielisiä myös ruotsin-, saamen- tai muun kielisiä palveluja tarvitseville vammaisille henkilöille. Näin parannettaisiin myös alueellista yhdenvertaisuutta.
Lopuksi toteamme, että laajemmassa perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvässä asiayhteydessä merkille pantavaa on se, että samaan aikaan vammaislainsäädännön uudistamisen kanssa valtioneuvosto on käynnistänyt valtiollisen sovintoprosessin, jonka ensimmäisessä vaiheessa selvitetään kuuroihin ja viittomakieliseen yhteisöön kohdistuneita oikeudenloukkauksia. Sanomattakin on selvää, että YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimusta voimaan saattavassa lainsäädännössä oikeudenloukkauksia ei pidä toistaa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen, että ketään lasta ei jätetä ilman kieltä tai kommunikointikeinoa?