Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Hallituksen esityksessä ehdotetaan uutta lakia naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta, jolla korvataan voimassa oleva samanniminen laki. Esityksessä on pitkälti kyse sääntelyn teknisluonteisesta päivittämisestä ja kehittämisestä, ja sen taustalla olleen työryhmän toimeksiannosta on rajattu pois sellainen asevelvollisuusjärjestelmän ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen laajempi kehittäminen, jota arvioidaan valtioneuvoston 5.3.2020 asettamassa parlamentaarisessa komiteassa.
Esityksessä ehdotetaan, että varusrahaa, valintatilaisuutta ja raskautta koskevat säännökset nostetaan alemmanasteisista säädöksistä lakiin. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat säännökset nostetaan asetus- ja määräystasolta lain tasolle, ja toteaa esityksen olevan perusteltu mm. yhdenvertaisuutta koskevan perustuslain 6 §:n näkökulmasta.
Aikarajaa, jonka kuluessa naisella on oikeus keskeyttää asepalvelus, ehdotetaan lyhennettäväksi 45 vuorokaudesta 30 vuorokauteen. Muutoksen tarkoituksena on minimoida perumisesta aiheutuvia haitallisia vaikutuksia nykyisessä palveluaikajaksottelussa ja varmistaa keskeisten tehtävien täyttyminen. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kannattaa ehdotettua muutosta ja toteaa, että sillä saavutetaan myös aikaisempaa tasa-arvoisempi tilanne naisten ja miesten välillä, kun naisten palveluksen aloittamismääräyksen peruuttaminen ei ole mahdollista enää koulutushaaravalintojen jälkeen.
305/2009 Muista ehdotetuista säännöksistä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ilmaisee erityisesti tukensa asepalveluksen hakemisen määräajan muutokselle, joka mahdollistaa naisten valintatilaisuuden järjestämisen kutsuntojen yhteydessä ja terveystarkastusrytmin yhtenäistämisen miesten kanssa sekä 9 §:n 1 momenttiin sisällytetylle viittaukselle maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annettuun lakiin () ja naisen oikeuteen palata aiempaan työhönsä myös siinä tapauksessa, että hänelle annettu määräys palvelukseen peruutetaan uuden naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 5 §:n 1 momentin nojalla.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta esittää,
että puolustusvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.