Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut ensimmäistä kertaa kantaa poliisin toimintaan eläinsuojelurikosten tutkinnassa. Puutteita on löytynyt useilta eri osa-alueilta, kuten eläinsuojelurikosten kirjaamisessa, viranomaisyhteistyössä sekä esitutkinnassa. Oikeusasiamies nosti esille puutteen poliisien eläinsuojeluosaamisessa, joka johtuu koulutuksen vähäisyydestä ja yhtenäisen ohjeistuksen puuttumisesta. Käytännössä eläinsuojeluasioihin perehtyminen on ollut tutkijoiden oman aktiivisuuden varassa.
Tilanne on eläinten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen kannalta haastava, ja esimerkiksi eläinsuojelurikosten kirjaamatta jääminen tarkoittaa puutteita rikosoikeudellisen vastuun toteutumisessa. Poliisihallituksessa asiaan on reagoitu aloittamalla eläinsuojelurikoksia koskevan ohjeistuksen valmistelu. Oikeusasiamies on pyytänyt Poliisihallitukselta 31.5.2022 mennessä ilmoitusta siitä, mihin toimiin se on ryhtynyt tilanteen korjaamiseksi.
Oikeusasiamiehen puuttuminen eläinsuojelurikosten tutkintaan on merkittävä viesti siitä, että puutteet ovat vakavia. Poliisilaitokset toimivat rajallisin resurssein, eikä kaikkiin rikoksiin kyetä puuttumaan tarpeeksi tehokkaasti. Eläinsuojelurikosten kohdalla tarvittavan osaamisen puute vaikeuttaa tilannetta entisestään. On selvää, että poliisilaitokset tekevät parhaansa rikosten torjumiseksi ja selvittämiseksi olemassa olevien resurssien ja osaamisen puitteissa.
Yksi ratkaisu ongelmiin olisi perustaa kaikkien Suomen poliisilaitosten yhteyteen erillinen eläinsuojelurikoksiin keskittyvä yksikkö, jossa olisi tarvittava erityisosaaminen juuri eläimiin liittyvien rikosten selvittämiseen. Olen ehdottanut toimenpidealoitteissani (,) eläinsuojelurikoksiin erikoistuneiden yksiköiden perustamista poliisilaitoksille maanlaajuisesti. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitokselle on perustettu vuonna 2018 erillinen yksikkö, joka keskittyy eläimiin liittyviin rikoksiin. Tutkintaryhmä on erikoistunut eläinsuojelurikosten esitutkintaan ja muihin eläinsuojeluun liittyviin prosesseihin, sidosryhmäyhteistyöhön sekä eläinsuojelutyöhön liittyvään tiedottamiseen. Vastaavaa toimintaa on sittemmin kokeiltu muuallakin, ja tulokset ovat olleet positiivisia. Itä-Suomen poliisin Kuopion yksikköön perustettiin eläinsuojeluun keskittynyt partio, kun eläinsuojeluun liittyviin rikoksiin haluttiin puuttua aiempaa tehokkaammin. Näissä yksiköissä työskentelee poliiseja, jotka ovat erikoistuneet eläinsuojelurikoksiin. Tämä antaa hyvät lähtökohdat eläimiin liittyvien rikosten tutkintaan sekä myös uusien tapausten ennaltaehkäisyyn. Tutkintaryhmällä on lisäksi hyvät valmiudet tiiviiseen yhteistyöhön muiden viranomaisten ja eläinsuojelualan toimijoiden kanssa.
Eläinsuojelurikoksiin syyllistyneillä on usein yleiseen elämänhallintaan liittyviä ongelmia, mikä korostaa ammattitaidon ja yhteistyön tarvetta. Poliisilla on myös tavallisia valvontaviranomaisia paremmat valmiudet ja valtuudet puuttua väärinkäytöksiin nopeasti. Tämä tehostaa toimintaa, mikä puolestaan säästää aikaa sekä resursseja ja ennen kaikkea vähentää eläinten kärsimystä. Lisäksi erillinen eläimiin liittyviä rikoksia ratkova yksikkö mahdollistaa muille yksiköille täysipainoisen keskittymisen muihin rikoksiin. Eläimiin liittyvien rikosten keskittäminen niihin erikoistuneelle yksikölle tuo lisäksi kustannussäästöjä pitkällä aikavälillä. Tämän toimintamallin laajentaminen maanlaajuiseksi edesauttaisi merkittävästi eläinsuojelurikoksiin puuttumista ja näin ollen edistäisi eläinten hyvinvointia Suomessa. Ajankohta eläinsuojeluun liittyvän viranomaistoiminnan kehittämiseen on erittäin sopiva, koska eläinsuojelulainsäädännön laajamittainen uudistaminen on parhaillaan käynnissä.
Oikeusasiamiehen puuttuminen poliisin toimintaan eläinsuojelurikosten tutkinnassa tarkoittaa sitä, että ongelma on todellinen ja siihen on löydettävä pian ratkaisuja. Eläinsuojelurikoksiin keskittyvien yksiköiden perustaminen nostaisi valmiuden puuttua eläimiä koskeviin rikoksiin uudelle tasolle. Hallituksen tulisi mahdollistaa näiden yksiköiden perustaminen muun muassa varmistamalla poliisille tarvittavat lisäresurssit uudistuksen toteuttamiseen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus tulee edesauttamaan poliisin valmiuksien kehittämistä eläimiin liittyviin rikoksiin puuttumisessa, jotta oikeusasiamiehen havaitsemat merkittävät eläinsuojelurikosten käsittelyyn liittyvät puutteet saadaan korjattua?