Eduskunnan puhemiehelle
Nykyinen kaksoiskansalaisuuslainsäädäntö on ongelmallinen, ja sitä tulisi uudistaa niin, että kaksoiskansalaisuus voidaan myöntää vain niissä tapauksissa, joissa toisena osapuolena oleva valtio myös myöntää ja tunnustaa kaksoiskansalaisuuden. Nykyinen malli voi asettaa yksityishenkilön ongelmiin, jos toisessa maassa henkilön kaksi kansalaisuutta tunnustetaan ja toisessa vain toinen kansalaisuuksista.
Ongelmat nousevat esiin myös esimerkiksi kaksoiskansalaisten asevelvollisuuden kohdalla, joihin pätee yhtä lailla laki yleisestä asevelvollisuudesta. Jos asevelvollisuus koskee henkilöä molempien kansalaisuuksien kohdalla, tämä valitsee, kummassa maassa palveluksensa suorittaa. Jos kyseisten valtioiden välille tulisi sotilaallinen konflikti, olisi tilanne haastava erityisesti silloin, jos toinen valtio ei kaksoiskansalaisuutta tunnusta.
Suomen laki ei tällä hetkellä tunnista vastavuoroisuusperiaatetta, mikä on aito ongelma. Toivomme hallituksen käynnistävän välittömästi kaksoiskansalaisuuslainsäädännön uudistamisen niin, että kaksoiskansalaisuus on jatkossa mahdollinen ainoastaan vastavuoroisuusperiaatteella.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus valmis luopumaan yksipuolisista kaksoiskansalaisuuksista ja
onko hallitus valmis muuttamaan lakia niin, että kaksoiskansalaisuuksia myönnetään ainoastaan vastavuoroisuusperiaatteella?