PERUSTELUT
Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta ongelmallisen ryhmän muodostavat elinkautis- ja muut vakavista, esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- tai terrorismirikoksista ehdottomaan vankeuteen tuomitut vangit, joiden riskiä vakavien rikosten uusimiseen voidaan pitää korkeana, mutta edellytykset vankeuden jatkamiselle tai tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämiselle eivät vapauttamista harkittaessa kuitenkaan täyty.
Norjassa on käytössä varmuusvankeus, joka on pituudeltaan määrittelemätön rangaistus, joka voidaan tuomita, jos henkilö on syyllistynyt vakavaan rikokseen ja tuomioistuin arvioi rikoksen uusimisen olevan todennäköistä. Tuomioistuin voi ennen varmuusvankeuteen tuomitsemista määrätä, että syytetylle on tehtävä mielentilatutkimus. Tuomioistuin määrää varmuusvankeudelle vähimmäis- ja enimmäisajan, ja tuomittu voidaan vapauttaa hänen suoritettuaan määrätyn vähimmäisajan. Tuomioistuin voi kuitenkin syyttäjän vaatimuksesta pidentää enimmäisaikaa viiden vuoden välein. Tuomittu voidaan siis pitää varmuusvankeudessa loppuelämänsä. Määräyksiä varmuusvankeuteen on noin 15 vuosittain.
Tanskassa on käytössä varmuusvankeus, joka voidaan tuomita, jos henkilö on syyllistynyt vakavaan rikokseen, hänen arvioidaan olevan vaara toisten elämälle ja varmuusvankeus arvioidaan välttämättömäksi. Vankeusrangaistuksesta päättää tuomioistuin, ja tuomiota edeltää aina mielentilatutkimus. Varmuusvankeuteen tuomitaan viideksi vuodeksi, jonka jälkeen tuomioistuin arvioi tarpeen jatkaa varmuusvankeutta. Jos tuomiota jatketaan, arvioi tuomioistuin jatkon tarpeen joka toinen vuosi. Tuomioistuin päättää myös vapauttamisesta. Määräyksiä varmuusvankeuteen on noin 2—5 vuosittain.
Suomessa ei ole käytössä varmuusvankeutta. Tämä on ongelmallista, sillä myös Suomessa on henkilöitä, joiden vapautuminen merkitsisi vakavaa uhkaa muiden hengen, terveyden tai vapauden kannalta, mutta joiden osalta esimerkiksi edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämiselle eivät täyty. HS:n haastattelussa 30.10.2019 psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma arvioi Suomen tilannetta seuraavasti: "Sanoisin niin, että asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee sellainen käsitys, että on olemassa hyvin pieni ryhmä ihmisiä, joita ei tulisi koskaan päästää pois vankilasta." Lauerman mukaan joidenkin arvioiden mukaan heitä on jopa kaksikymmentä.
Lakialoitteessa esitetään, että Suomessa otetaan käyttöön uudessa rikoslain 2 c luvun 15 §:ssä määriteltävä varmuusvankeus, joka mahdollistaa rikoksen, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kymmenen vuotta vankeutta, nojalla ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vankeusajan jatkamisen enintään viidellä vuodella kerrallaan, jos tuomittua vankeusrangaistusta ei pidetä riittävänä muiden hengen, terveyden tai vapauden suojelemiseksi ja on olemassa ilmeinen vaara, että rikoksentekijä syyllistyy uudelleen vakavaan rikokseen. Asiasta päättäisi tuomioistuin syyttäjän vaatimuksesta.
Rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kymmenen vuotta vankeutta, ovat esimerkiksi vakavimmat henki-, väkivalta-, seksuaali- ja terrorismirikokset. Tällaisia ovat esimerkiksi murha, tappo, törkeä pahoinpitely, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai terroristisessa tarkoituksessa tehty terveyden vaarantaminen.
Arvioitaessa rikoksentekijän riskiä syyllistyä uudelleen vakavaan rikokseen kiinnitettäisiin sanotun pykälän 2 momentin mukaan erityisesti huomiota vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun, tuomitun muuhun mahdolliseen myöhempään rikollisuuteen, tuomitun käyttäytymiseen sekä muuhun tuomitun sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen toimintaan. Vakavalla rikoksella tarkoitetaan lähtökohtaisesti saman tai lähes saman vakavuusasteen rikosta kuin ehdotettavan 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu vähintään kymmenen vuoden enimmäisrangaistukseen johtavan rikoksen tunnusmerkistön täyttävä rikos. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tuomioistuimen oikeudesta syyttäjän vankeusajan jatkamista koskevan vaatimuksen saatuaan määrätä, että tuomitulle tehdään mielentilatutkimus. Sanotun tutkimuksen tekeminen olisi edellytys vankeusajan jatkamiselle.
Lakialoitteessa esitettävä perusratkaisu mukailee keskeisiltä osin Norjan mallia, kuitenkin siten, että mielentilatutkimusta edellytettäisiin aina kuten Tanskassa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 2 c luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 39/1889 rikoslain () 2 c lukuun uusi 15 § seuraavasti:
2 c luku
Vankeudesta ja yhdistelmärangaistuksesta
15 §
Varmuusvankeus
Sen estämättä, mitä muualla tässä laissa säädetään, voi tuomioistuin syyttäjän vaatimuksesta määrätä rikoksen, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kymmenen vuotta vankeutta, nojalla ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vankeusajan jatkettavaksi enintään viidellä vuodella kerrallaan, jos tuomittua vankeusrangaistusta ei pidetä riittävänä muiden hengen, terveyden tai vapauden suojelemiseksi ja on olemassa ilmeinen vaara, että rikoksentekijä syyllistyy uudelleen vakavaan rikokseen.
Edellä 1 momentissa tarkoitetussa arvioinnissa koskien rikoksentekijän riskiä syyllistyä uudelleen vakavaan rikokseen on kiinnitettävä erityisesti huomiota vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun, tuomitun muuhun mahdolliseen myöhempään rikollisuuteen, tuomitun käyttäytymiseen sekä muuhun tuomitun sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen toimintaan.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun syyttäjän vaatimuksen saatuaan tuomioistuin voi määrätä, että tuomitulle tehdään mielentilatutkimus. Vankeusaikaa ei voida määrätä jatkettavaksi ennen kuin sanottu tutkimus on tehty.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.