Eduskunnan puhemiehelle
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan ei ole ainoa rintama, jolla itänaapurimme parhaillaan operoi; Venäjän masinoima informaatiovaikuttaminen on lisääntynyt vuoden 2014 Krimin miehityksen jälkeen. Yhtenä informaatiovaikuttamisen pyrkimyksenä lienee vaikuttaa kansallistunteeseen ja sitä kautta maanpuolustustahtoon kylvämällä eripuraa ja vastakkainasettelua erityisesti sosiaalisen median keskusteluissa. Suomen kulttuurirahaston vuonna 2018 tekemän identiteettitutkimuksen mukaan suomalaisista 83 % pitää kansallistunnetta enemmän myönteisenä kuin kielteisenä asiana, ja myös voimakkaasti eurooppalaisiksi itsensä mieltäneistä yli 80 % ajattelee näin. Myönteinen suhtautuminen kansallistunteeseen näkyy kaikissa väestöryhmissä. Kansallistunteen kanssa käsi kädessä kulkee vahva maanpuolustustahto. Nämä arvot eivät kuitenkaan kumpua tyhjiöstä eivätkä säily ilman niiden vahvistamista.
Suomalaisen kansallistunteen vahvistamisen toimenpiteet tekevät suomalaiset itse. Suomalaisen kulttuurin ja kielen vahvistaminen on niin ikään meidän tehtävämme, sillä kukaan muu ei sitä puolestamme tee. Muun muassa kulttuurin keinoin voimme vaalia kansakuntamme syvää yhtenäisyyttä ja vahvistaa sitä epävarmoina aikoina. Etenkin koronakriisin hellittäessä ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä, yhtenäisyyttä ja toisaalta takaisin kulttuurin pariin. Kulttuurilla voi olla siis sekä mieltä että kansallistunnetta vahvistavaa vaikutusta lähitulevaisuudessa.
Ukrainassa on viime vuosien aikana selkeästi tuettu sellaista kulttuurituotantoa, joka nostattaa kansallistunnetta. Sodan alettua kulttuurista on muodostunut entistäkin väkevämpi side, joka yhdistää ukrainalaisia ja pitää maanpuolustustahtoa yllä. Ukrainalaisten kansallisidentiteetti onkin sodan myötä vahvistunut entisestään. Suomessa kansallismielisyyttä ja -ylpeyttä on taas pyritty ennemminkin lokeroimaan lähes ääriajatteluksi, ja nyt Helsingin Sanomia myöten kirjoitellaan siitä, miten isänmaallisuuden tunteet hävettävät. Lisäksi on jopa debatoitu siitä, onko suomalaisuutta edes olemassa. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla se, että jokainen suomalainen voisi tuntea aitoa kansallisylpeyttä ja olla isänmaallinen ilman häpeää, leimaamista, lokeroimista tai nurkkaan ajamista. Kulttuurilla voisi olla tässä tärkeä rooli.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä tavoin hallitus osaltaan huolehtii suomalaisten kansallistunteen ja -hengen ylläpidosta sekä kansan yhtenäisyydestä ja
aikooko hallitus kohdentaa jatkossa esimerkiksi kulttuuriavustuksia kohteisiin, jotka niin tekevät?