Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

SiVL 10/2022 vp — Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain 5 d §:n muuttamisesta — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  SiVL 10/2022 vp
SiVL 10/2022 vpMietintö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain 5 d §:n muuttamisesta

Valiokunnan päätösehdotusMietintö · enemmistö
Kannanottoehdotus

“Sivistysvaliokunta esittää,”

01

Yleisperustelut

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Hallituksen esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi kiinteiden kattamattomien kustannusten tukea korona-ajan rajoituksista johtuvien liiketoiminnan vaikeuksien helpottamiseksi. Esityksellä tuetaan muun muassa kulttuurin ja liikunnan toimialan tapahtumatoimijoiden sekä ammattilaisseurojen toimintaedellytysten turvaamista.

Valiokunta pitää perusteltuna sitä, että tukea voidaan kohdentaa myös suuremmille yrityksille, joiden toiminta on osittain tai kokonaan estynyt koronapandemian hallintaan liittyvien rajoitusten takia ja joiden osalta Suomen tilapäisen puitetukiohjelman mukainen 2,3 miljoonan euron tukikatto on jo täyttynyt. Ehdotukset nostaa tuen enimmäismäärä 6 miljoonaan euroon ja tukikatto tilapäisten valtiontukipuitteiden sallimaan enimmäismäärään, 12 miljoonaan euroon ovat kannatettavia.

Sivistysvaliokunta on koko koronakriisin ajan korostanut, että taiteen ja kulttuurin sekä liikunnan ja urheilun toimintaedellytyksistä tulee huolehtia mahdollisimman tehokkain keinoin (esim.,,ja). Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös tapahtuma-alan toimijoihin kohdistettuihin rajoituksiin ja painottanut, että rajoitusten tulee olla välttämättömiä, tarkkarajaisia ja oikeasuhtaisia. On erinomaista, että tapahtuma-alan tukimuotoja on saatujen kokemusten perusteella ja toimijoita kuullen kehitetty parempaan suuntaan uusia hakukierroksia valmisteltaessa. Pyrkimyksenä on ollut saada yhä useampi toimija tukien piiriin, jotta väliinputoajaryhmiä ei pääsisi syntymään.

Valiokunta korostaa, että tukijärjestelmää edelleen kehitettäessä tulee huomioida eri toimialojen erityispiirteet mahdollisimman kattavasti. Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että kustannustuki- ja sulkemiskorvausjärjestelmän laskennallisesta luonteesta johtuen siinä ei välttämättä pystytä ottamaan huomioon kaikkia eri alojen erityispiirteitä. Esimerkkinä on tuotu esille elokuvien tuotanto- ja levitysyhtiöiden tilanne. Kyseisellä alalla on tyypillistä, että kustannukset ja tuotot jakautuvat ajallisesti hyvin epätasaisesti, jolloin on osin sattumanvaraista, miten liikevaihto ja kustannukset ajoittuvat suhteessa tuki- ja vertailukauteen.

Asiantuntijalausunnossa on esitetty tarve lisätä elokuvien ja videoiden levitys toimialoihin, joilla toimiville yrityksille voidaan myöntää yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain 5 e §:ssä tarkoitettua kustannustukea. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esille tuodun tulkinnan mukaan elokuvien ja videoiden levityksen voidaan katsoa kuuluvan edellä mainitun pykälän 2 momentin soveltamisalaan. Kyseisen momentin mukaan yritykselle voidaan tietyin edellytyksin myöntää kustannustukea, vaikka yritys ei kuulu säännöksen liitteessä lueteltuihin toimialoihin. Valiokunta korostaa, että kustannustuen hakemisen ja saamisen mahdollisuuksista tiedotetaan ja ohjeistetaan riittävästi.

Valiokunta painottaa, että taide ja kulttuuri sekä liikunta ja urheilu tarjoavat ihmisille monia mahdollisuuksia henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen myös kriisien keskellä. Henkistä kriisinkestävyyttä vaativassa maailmassa ihmisten välisten fyysisten kohtaamisten arvo kasvaa entisestään. Ihmisiä yhteen kokoavia tapahtumia tarvitaan jatkossa entistä enemmän.

Myös positiivisen maakuvan kannalta on keskeistä, että Suomessa järjestetään kansainvälisiä tapahtumia ja että kansainväliset artistit ja muut taiteilijat sekä urheilijat jatkavat vierailujaan Suomessa. Tämän turvaamiseksi tapahtuma-alan toimijat ovat pyrkineet ylläpitämään ammattimaisesti toteutettujen tuotteiden ja palvelujen toimitusvarmuutta myös korona-aikana.

Valiokunnan päätösehdotus

Kannanottoehdotus

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS

Sivistysvaliokunta esittää,

että talousvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 17.44·varmenna teksti